Kauhua ja romantiikkaa, tässä ja nyt – maailmanensi-illassa Poets Of The Fallin uutuusvideo Moonlight Kissed

Helsinkiläisyhtye viettää kiertueensa välipäivät uutta musiikkia työstäen.
21.9.2017 16:59

Kotimaisen Remedy-peliyhtiön Max Payne 2 -hittiräiskinnän (2003) soundtrackilta aikanaan musiikinkuuntelijoiden tietoisuuteen ponnistanut, sittemmin viisi Suomen listaykköseksi ponnistanutta studioalbumia julkaissut Poets Of The Fall julkaisee huomenna musiikkivideon tuoreimman Clearview-pitkäsoittonsa päätösraidalle Moonlight Kissed.

Soundi.fi:n lukijana sinulla on sellainen etu, että voit katsoa pätkän jo tänään. Yhtyeen nokkamies Marko Saaresto kertoo:

– Uusimman levymme päätöskappaleen tarinassa yhdistyvät kauhun ja romantiikan elementit. Biisin sanoituksessa on kuultavissa eräänlainen toive tai muistutus siitä, että elämä on elämisen arvoinen tässä ja nyt.

Clearview-albuminne ilmestyi melko tarkalleen vuosi sitten. Mitä Poetseille kuuluu syyskuussa 2017?

Clearview-kiertue on saanut lisäpäiviä ja näin ollen kierrellään aina tämän kuluvan vuoden loppuun asti. Rundin päätöskonsertti on 16.12. Helsingin Savoyssa. Välipäivät vietämme studiossa uutta musiikkia säveltäen.

Milloin uutta Poets-materiaalia päästään kuulemaan?

– Vuonna 2018.

Moonlight Kissed -videon ohjaaja Miika Hakala taustoittaa yllä esillä olevaa pätkää näin:

– Paljon uutta, jotain tuttua. Se oli lähtökohtani videon tekemiselle. Olen seurannut Poetsien kuvioita tarkasti aina bändin ensimmäisestä Late Goodbye -sinkusta lähtien, joten historiasta oli paljonkin ammennettavaa. Yritin silti sulkea sen kaiken mahdollisimman huolellisesti ulos ja keskittyä siirtämään kuviksi juuri tämän nimenomaisen biisin. Visionani oli ajatus rakkaudesta, joka liikkuu ajassa ja paikassa löytäen aina lopulta polkunsa. Yhtyeen tekemisiin tarkemmin perehtyneet saattavat löytää lopputulokselta pieniä viittauksia historiaan.

Koko Clearview-albumin voit kuunnella tästä:

Lisää luettavaa