Haastattelu: Rauhaa, rakkautta ja hyvää meininkiä – walesilainen CVC vannoo 1960–70-lukujen soundin nimeen

Retrohenkinen brittiyhtye CVC uskoo kanavoivansa tuoreita lähestymistapoja vanhaan musiikkiin. Artturi Siromaan toimittama haastattelu julkaistiin Soundissa 4/23.
10.5.2023 14:21

CVC:n eli Church Village Collectiven debyyttilevy Get Real on maukas pakkaus Beach Boys -tyylistä retroestetiikkaa psykedeelisin vivahtein. Bändillä tuntuu olevan erityinen ja varsin lämmin suhde kotikyläänsä, jonka mukaan ryhmä on nimettykin.

– Kasvoimme Elliottia (Bradfield, kitara, laulu) lukuun ottamatta pienessä eteläwalesilaisessa pikkukylässä nimeltä Church Village. Tapasimme toisemme hyvin nuorina. Elliott tuli mukaan vähän myöhemmin, laulaja Francesco Orsi sanoo.

– Rakastamme 60- ja 70-lukujen musiikkia. Soundimme on kehittynyt luonnollisesti siihen suuntaan, millaista musiikkia kuuntelemme paljon. Toki tämä on vasta ensimmäinen levymme. Tyyli ja soundi tulevat kehittymään ajan kuluessa. Haluamme välittää musiikillamme rauhaa, rakkautta ja hyvää meininkiä. Se on bändin visio, laulava kitaristi David Bassey sanoo.

Get Real julkaistiin tammikuun puolivälissä. Sitä ennen maistiaisena ilmestyi neljän kappaleen ep Real To Reel.

– Albumi on saanut pelkkää positiivista palautetta. Odotin enemmän vihaa, joka luonnollisesti kulkee käsi kädessä suosion kanssa, Elliott Bradfield sanoo.

– Mielestäni meillä on tuore lähestymistapa vanhaan musiikkiin. Vaikutteet ovat tietenkin kuultavissa, mutta siitä tekee uniikkia se, miten saamme ne kanavoitua omaan musiikkiimme. Rakastamme retromusiikkia, mutta voimme tehdä sitä vain omien kykyjemme rajoissa.

Myös Bassey ja Orsi nyökyttävät hyväksyvästi Bradfieldin kommentille.

CVC pysyttelee uskollisena esikuvilleen myös soundeiltaan. Levy on saatu kuulostamaan varsin ajattomalta ottaen huomioon jäsenten minimaalisen tuotantokokemuksen.

– Minä ja Elliott teimme suurimman osan tuottamisesta. Kaikki kokemus ennen tuota oli vain Logic-demoista, Bassey sanoo.

– Levyllä kuuluu kuitenkin tiettyä livenä soittamisen meininkiä. Suurin osa soittimista on äänitetty vain yhdellä mikillä. Ehkä se on syy tiettyyn fiilikseen, Bradfield jatkaa.

Tom (Fry) äänitti rummut pienessä autotallissaan. Loput soittimet äänitettiin yksi kerrallaan missä nyt ikinä satuttiinkaan olemaan. Joten kaikki oli hyvin tee-se-itse-henkistä, mikä myös kuuluu levyllä. Seuraavalla levyllämme olemme käyttäneet pelkästään bassorummun äänitykseen kolmea mikkiä. Sittenpähän nähdään, kumpi on parempi, Bassey sanoo.

CVC julkaisi levyn kylkeen Music Stuff -lyhytelokuvan, joka toimii myös kyseisen kappaleen musiikkivideona. Videon ohjanneen Edwin Burdisin visio oli kuvata keikalle valmistautumista isossa teatterissa.

– Video onnistui hienosti. Music Stuff on suosikkikappaleitani levyllä, Bassey sanoo.

Bradfield huomauttaa laulaja–kitaristi-kollegansa sanovan noin jokaisesta levyn kappaleesta.

Yhtyeellä on tulossa kiireinen vuosi. Huhtikuussa CVC lähtee kiertämään Iso-Britanniaa kolmeksi viikoksi. Kesällä keikkoja on tiedossa Eurooppaan sekä Yhdysvaltoihin. Kiertämisen ohella yhtye keskittyy uuden musiikin tekemiseen.

– Meillä on tulossa keikka Pariisiin. Toivottavasti saamme järjestettyä myös muita Euroopan-keikkoja samalle reissulle, Orsi sanoo.

– Kesällä lähdemme Yhdysvaltoihin. Francesco ei ole koskaan poistunut Church Villagesta, joten siitä tulee mieletöntä, Bradfield vitsailee.

CVC:n toinenkin albumi on sävelletty ja äänitykset jo käynnissä. Basseyn mukaan levyä on tarkoitus äänittää pienissä palasissa kuluvan vuoden aikana.

– Julkaisu sijoittuu varmaankin ensi vuodelle, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole päätetty. En tiedä kuinka paljon tästä saa edes puhua, Bassey sanoo.

Teksti: Artturi Siromaa
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/23.

Lisää luettavaa