Haastattelussa Linkin Park – ”Tässä on jotain erikoislaatuista, jota on syytä suojella”

Lue Linkin Park -haastattelu ja osallistu kilpailuun!
21.8.2015 12:57

Linkin Park on nähnyt nu metalin nousun ja tuhon, konemusiikin läpimurron ja rockin pirstaloitumisen. Elokuun viimeisenä päivänä Linkin Park soittaa kaikista maailman paikoista Jämsän Himoksella. (Voit voittaa keikkaliput ja tapaamisen bändin kanssa Soundin kilpailusta.)

Teksti: Mikko Merilinna

Linkin Parkin basisti Dave ”Phoenix” Farrell vastaili Soundin kysymyksiin aamupöpperöisenä ja kahvikupin voimalla kotoaan Kaliforniasta.

– No, olemme olleet onnekkaita emmekä ota tätä itsestäänselvyytenä. Meillä on bändin sisällä yhteisymmärrys, että tässä on jotain erikoislaatuista, jota on syytä suojella, Farrell tarinoi puhelimen päässä.

”Rockyhtyeen on koetettava erilaisia toimintatapoja, katsottava uusien tyylien suuntaan ja haastettava itsensä”

– Toki meillä on ollut ongelmia, mutta arvostamme hyvin paljon sitä, että meillä on faneja, joiden kanssa voimme tämän jakaa.

Linkin Park on pysynyt yhdessä pitkittyneistä levytystauoista, muuttuvasta musiikki-ilmastosta ja menestyksen aiheuttamista lieveilmiöistä huolimatta. Yhtyeeseen ovat vuodesta 2000 kuuluneet Farrellin lisäksi solisti Chester Bennington, tuottaja-räppäri Mike Shinoda, kitaristi Brad Delson, dj Joe Hahn ja rumpali Rob Bourdon.

– Olemme kuusi persoonallisuuksiltamme erilaista ihmistä, mutta kun kokoonnumme yhteen tekemään musiikkia, nautimme toistemme seurasta.

Välitön menestys

Linkin Parkin vuonna 2000 ilmestynyt Hybrid Theory on 2000-luvun myydyin esikoisalbumi 27 miljoonan kopion voimin, ja seuraava levy Meteora ylsi lähes samoihin lukuihin. Linkin Park onkin pysynyt riittävän suosittuna toimiakseen 15 vuoden ajan. Samalla yhtyeen musiikki on muuttunut nu metalista vaihtoehtorockin kautta kohti elektronisempaa ilmaisua. Uusin albumi The Hunting Party on jälleen askel kohti orgaanisempaa rocksoundia.

– Olemme onnekkaasti asemassa, jossa voimme julkaista sellaista musiikkia, mikä on mielestämme sillä hetkellä kiinnostavinta. Mielestäni rockyhtyeen on koetettava erilaisia toimintatapoja, katsottava uusien tyylien suuntaan ja haastettava itsensä, jotta se pystyy olemaan kauan kasassa. Pyrimme tekemään parhaimpia mahdollisia kappaleita, ovat ne sitten rockia, rapia tai elektroa, Farrell analysoi.

Hänen mukaansa bändin jäsenten roolit eivät musiikin luomisvaiheessa ole lukittuja.

– En ole studiossa basisti, vaan jokainen voi soittaa mitä tahansa ja antaa ideoita minkä tahansa instrumentin sovittamiseen.

Harmonia testissä

15 vuoteen mahtuu väkisinkin tilanteita, joissa yhtyeen sisäinen kemia on ollut vaakalaudalla. Linkin Park metsästi useita vuosia levytyssopimusta ja vaihtoi muutamaan kertaan nimeään. Farrellkin oli esikoisalbumin nauhoitusten aikana hetkellisesti ulkona bändistä.

”Meillä oli jatkuvia keskusteluja siitä, pitäisikö tehdä kokoonpanomuutoksia.”

– Kun homma ei ollut ottaa tuulta alleen ja oli ongelmia levy-yhtiöiden kanssa, meillä oli jatkuvia keskusteluja siitä, pitäisikö tehdä kokoonpanomuutoksia ja mihin suuntaan  pitäisi Linkin Parkin kanssa lähteä. Lopulta päätimme, että tämä on kokoonpano ja tällaisella musiikilla mennään, tuli siitä sitten mitä tahansa, Farrell kertoo.

Linkin Park on käynyt Suomessa esiintymässä niin festarilavoilla kuin omilla headline-ulkoilmakeikoillaan. Yhtye saapuu elokuussa Jämsään The Hunting Party -levynsä kiertueella.

– Suomen keikkaa odotamme mielissämme, sillä tiedämme, että meillä on paljon faneja siellä, Farrell lopettaa. – Siitä tulee hauskaa.


Linkin Park The Hunting Party Tour
31.8.2015
Himos Park, Jämsä

Osallistu kilpailuun! Voita keikkaliput sekä tapaaminen bändin kanssa.

Lisää luettavaa