Japanilainen punk/metal-powertrio Electric Eel Shock saapuu kahdelle keikalle Suomeen maaliskuun alussa. Orkesteri esiintyy Helsingin Tavastialla 4.3. ja Tampereen Klubilla 5.3.
Aki Morimoton, Kazuto Maekawan ja Tomoharu Iton Tokiossa 90-luvun lopulla perustaman yhtyeen on sanottu olevan "kadonnut linkki Black Sabbathin, Queens of The Stoneagen ja AC/DC:n välillä". Trio yhdistelee musiikissaan vaivattomasti 70- ja 80-luvun hardrockia, 70-luvun punkkia ja modernimpaa metalliotetta.
Yhtyeen neljäs albumi Transworld Ultra Rock ilmestyi lokakuun alussa bändin omalla Double Peace -yhtiöllä. Levyn on äänittänyt mm. Judas Priestin ja Scorpionsin kanssa työskennellyt saksalainen Attie Bauw. EES työstää parhaillaan myös kuusiosaista Sex, Drugs & E-mail -televisiosarjaa, jossa bändiä seurataan sen Euroopan ja Aasian kiertueilla.