Joey Luumäen Tappajatomaatit ja Maustetytöt samalla biisillä – laulu pojasta, jonka elämä sai myrskyisän alun

24.9.2019 10:05

Soundin verkkosivuilla saa tänään ensi-iltansa kiintoisa musiikkivideo. Joey Luumäen johtama Tappajatomaatit-yhtye pyysi Maustetytöt-kaksikon vieraaksi levylleen, ja yhteistyön hedelmänä syntyi tarina Marin pojasta, jonka elämä oli syntymästä asti haasteita täynnä. Maustetyttoja kuullaan biisissä taustalaulajina. Mitenkäs tuo kitarasoolo muuten on niin tutun kuuloinen? Hassisen Koneen ystävät höristänevät korviaan.

Marin poika on mukana myös Tappajatomaattien tulevalla Mustan aukon paluu -albumilla, mutta levyversiolla on sitten aikanaan eri masterointi kuin tässä esityksessä. Mustan aukon paluu julkaistaan vielä tämän vuoden aikana, tarkempi julkaisupäivä ilmoitettaneen lähiaikoina.

Tappajatomaatit kertoo kuulumisiaan Facebookissa täällä. Yhtyeen voi nähdä keikalla Pää Kii -orkesterin ja Lapinpolthajien kanssa Tampereen Klubilla 9. marraskuuta.

Lisää luettavaa