”Kuka vielä väittää, ettei suurin tuska tuota vaikuttavinta musiikkia?” – Kalle Ahola paljastaa suosikkialbuminsa

Anu Palander

Suosikkilevyt tulevat, oletko valmis? Timo Isoahon toimittamassa juttusarjassa kysytään kaikenmoisilta musiikki-ihmisiltä, mitkä levyt he nostaisivat julkaisuvuosikymmenensä valioyksilöiksi. Levyjä kartoitetaan 1900-luvun puolivälistä nykypäivään, tosin tällä kertaa jätetään paraikaa käynnissä oleva 2010-luku väliin. ”Vuosikymmen on vielä kesken”, perustelee asian Kalle Ahola.

Don Huonoissa pitkän uran tehneen Aholan seitsemäs sooloalbumi Valo jota hengitän julkaistaan tänään, joten on sopivaa päästää mies ääneen kertomaan, mitä muiden artistien tuotoksia hän suosittelee tarkastettavaksi. Aholan voi nähdä tänään myös Helsingin Tavastialla levynjulkaisukeikalla, liput paikan päälle maksavat 14 € Tiketistä ja 16 € ovelta.

1950-luku – Elvis Presley: Elvis Presley

”Vanhempien levyhyllyn eka oma suosikkini.”

1960-luku – The Beatles: Abbey Road

”Lapsena tämä oli minulle tylsin Beatles-albumi. Nykyään suosikkini.”

1970-luku – Nick Drake: Five Leaves Left

”Surumielistä mutta samalla lohduttavan voimaannuttavaa musiikkia.”

1980-luku – The Police: Synchronicity

”Vinyylin B-puoli: Every Breath You Take, King of Pain, Wrapped Around Your Finger, Tea In Sahara. Vaikea laittaa paremmaksi.”

1990-luku – Depeche Mode: Ultra

Songs of Faith and Devotion -kiertueen ja Alan Wilderin lähdön runtelema bändi teki vaikeissa olosuhteissa uransa koskettavimman levyn. Kuka vielä väittää ettei suurin tuska tuota vaikuttavinta musiikkia?”

2000-luku – PJ Harvey: Stories from the City, Stories from the Sea

”Tämä oli helpoin valinta. Pelkkä levyn ajattelu saa ihon kananlihalle.”