Kun artisti ei suostu laulamaan levytettävää biisiä, tulee tuottajan pelisilmä tarpeeseen, tietää Samuli Sirviö

Sami Nissisen toimittamassa juttusarjassa tutustutaan suomalaisiin tuottajiin. Soundissa 3/24 ääneen pääsee muun muassa Ellinooran, Maija Vilkkumaan, Samae Koskisen, Juha Tapion ja Aliisa Syrjän kanssa työskennellyt Samuli Sirviö.
15.4.2024 08:03

Mitä yhteistä on Antti Tuiskulla, Cheekillä ja Arttu Wiskarilla? Kaikki ovat esittäneet kappaleita, joita Samuli Sirviö on ollut kirjoittamassa. Entäpä Maija Vilkkumaalla, Aliisa Syrjällä, Juha Tapiolla ja Samae Koskisella? Kaikkia heitä Sirviö on tuottanut.

Samuli Sirviö kirjoittaa ja tuottaa popkappaleita yksin ja yhdessä muiden säveltäjien, tuottajien ja artistien kanssa. Hän on ennättänyt tehdä hämmentävän paljon suhteellisen nuoresta iästään huolimatta. Discogs listaa 39-vuotiaalle Sirviölle lähes 200 kontribuutiota joko tuottajana, biisintekijänä, sovittajana tai soittajana.

Sitten on tietysti Ellinoora, Sirviön partneri monella tasolla. Sirviö ja Ellinoora ovat pariskunta, jonka elämä vaikuttaa sivusta seurattuna kiehtovalta: he jakavat keikkareissujen tähtihetket ja muistot keskenään, ja pari myös tekee biisejä yhdessä. Sirviö lisäksi tuottaa sekä soittaa Ellinooran liveyhtyeessä kitaraa.

Ellinooran tapaamisen ja yhteisen tekemisen myötä alkoi oikeastaan myös Sirviön ammattimainen tuottajan ura, vaikka musiikin tekemisestä ja studiotyöskentelystä hänellä olikin jo kokemusta.

Pequ Nieminen Warnerilta totesi meidän ensimmäisistä demoista, että tämä kuulostaa tosi lupaavalta. Hän kysyi, että mitä jos sä tuottaisit tämän ensimmäisen sinkun? Sanoin, etten ole tuottanut yksin kovinkaan paljon, mutta otetaan haaste vastaan, Sirviö muistelee yhteisen musiikkitaipaleen alkuvaiheita.

Ja loppu on historiaa. Parhaillaan neljättä albumiaan valmistelevasta Ellinoorasta on tullut yksi Suomen suosituimmista artisteista.

– Meillä oli tosi selkeä näkemys akustisesta soundista ja folk-henkisyydestä. Monet sanoivat meille, että elektroninen musa on nyt in. Me oltiin että okei, ei se mitään, me halutaan tehdä tätä. Ja ei siinä monta vuotta mennyt, kun aika moni teki akustista musaa. Me ollaan seurattu vain omaa käsitystä. Siinä säilyy oikeat syyt musan tekemiseen, kun ei yritä metsästää jotain pinnalla olevaa trendiä, jolloin olisi jo lähtökohtaisesti myöhässä trendien suhteen.

Samuli Sirviön musiikillinen toiminta alkoi jo ennen peruskoulua sellonsoitolla. Kitaraan juniori tarttui muistinsa mukaan 7–8-vuotiaana. Sirviön vanhemmat ovat kumpikin klasaripuolen muusikoita, joten musiikki ei ollut kaukaa haettu vaihtoehto ammatiksi. Kotona soinut kevyempi musiikki, kuten Simon & Garfunkel, Queen ja varsinkin The Beatles, olivat ensimmäisiä suosikkeja ja ovat niitä yhä. Parhaan kaverin isä johdatti pojat suomirockin, kuten Eppujen, Hassisen Koneen ja Neljän Ruusun saloihin, mistä tuli toinen musiikkimaun kiintopiste.

1990-luvun puolessa välissä vallinnut brittipop-ilmiö ulottui pitkälti MusicTV:n ja Jyrki-tv-ohjelman välityksellä myös Vantaalle. Suosikkibändien Blurin, Oasiksen ja Manicsien kautta löytyi linkki myös punkin ja brittipopin aiempiin vaiheisiin, muun muassa The Kinksiin, The Clashiin, Buzzcocksiin sekä The Stone Rosesiin. Myöhemmin musiikkimaku laajeni myös elektronisemman musiikin, kuten Beastie Boysin ja The Prodigyn suuntaan, sekä Kate Bushin ja David Bowien kaltaisiin auteur-luokan taidepoppareihin.

1990-luvun loppupuolella kuvioihin tulivat ensimmäiset omat bändit. Vuonna 1998 perustettu Calf, jossa Sirviö lauloi ja soitti kitaraa, oli yli kymmenen vuotta kasassa ja julkaisi kaksi pitkäsoittoa. Yhtyeessä Sirviö sai olla huomion keskipisteenä, mutta sanoo nykyisin viihtyvän paremmin taustavaikuttajan roolissaan. Oli pitkälti Calfin ansiota, että Sirviö solmi kustannussopimuksen laulunkirjoittajana Elements Musicin kanssa.

Olisi vähättelyä sanoa, että Sirviöllä on ollut hyvä tuuri, mutta epäilemättä hän on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ensimmäisen kosketuksen ammattimaiseen popmusiikin tuottamiseen Sirviö sai, kun hän päätyi kirjoittamaan ja tuottamaan kappaleita Antti Tuiskun levylle yhdessä Kalle Lindrothin ja DJ RZY:n (Antti Riihimäki) kanssa. Sirviö oli tutustunut Lindrothiin toimiessaan hänen johtamansa Smak-yhtyeen kiertuekitaristina sen viimeisellä kiertueella. Lindroth tunsi Antti Tuiskun, jolle hän esitteli Sirviön kanssa kirjoittamiaan lauluja. Tuiskun Kaunis kaaos -albumi menestyi hyvin, mutta projektin jälkeen kaikki lähtivät omille teilleen.

Sirviö oli kuitenkin löytänyt kutsumuksena. Hän alkoi opetella kotonaan tuottamista, eli DAW-alustan hallintaa, MIDI-ohjelmointia, mikitystä, miksaamista, efektointia.

– Kun teimme Antti Tuiskun levyä, se oli DJ RZY, joka enimmäkseen käytti studion tietokonetta, ja me oltiin paremminkin sovittajia. Kyselin koko ajan Riisiltä, mitä hän teki ja koko ajan yritin imeä tietoa. Sitten mä aloin vaan kokeilla, että näin äänitetään jousia ja näin rumpuja.

– Istuin pitkiä aikoja himassa. Koodasin biittejä ja tein biisejä. Opettelin kaikki Logicin pikakomennot. Halusin, että osaan kunnolla sen alustan, mistä onkin ollut hyötyä myöhemmin. Arttu Peljo Fried Musicilta on ollut mulle tärkeä opettaja. Hän on miksannut useita mun tuotantoja, ja kyselin alkuun paljon häneltä, miten mitäkin tehdään.

Sirviölle co-writing-kulttuuri tuli niin ikään varhain tutuksi, sekä laulunkirjoittajana että tuottajana. Biisileireistä, joissa useampi biisintekijä ja tuottaja kerääntyy yhteen lokaatioon tekemään musiikkia, hänellä on hyviä ja huonoja kokemuksia. Aidon synergian vallitessa sessioissa voi syntyä oikeasti hyvä biisi, mutta kiireessä kirjoittaessaan voi sortua rutiininomaisiin ratkaisuihin ja kliseisiin.

Lauri Tähkän Jääkukkia me tehtiin niin, että käveltiin huoneeseen ja kaksi tuntia myöhemmin meillä oli biisi valmiina!

– Jos on sellainen tilanne, että ”nyt teillä on kuusi tuntia aikaa tehdä biisi radioon”, niin totta kai siinä iskee helposti paine. Silloin saattaa alkaa miettiä, että pitää tehdä tietynlaista ”radiomusiikkia”. Vaikka eihän musan teossa pitäisi olla kyse siitä, että tehdään tietynlaista, vaan että yritetään tehdä hyvää musaa välittämättä kirjoittamishetkellä siitä muodosta.

Millaisena näet tuottajan tehtävän? Minkälainen on ihanteellinen tuottaja?

– Tuottaja palvelee aina artistia. Siinä ei ole kyse siitä, että sulla on jokin signature-juttu, jonka sä lisäät jokaiseen tuotantoon. Tai voihan se olla sitäkin, mikä on aivan yhtä oikein! Kyllähän Timbaland tuotti Chris Cornellin levyn. Tuottajan oman soundin pitää kuitenkin palvella aina kulloistakin artistia. Tykkään keskustella artistien kanssa. Musassa on kuitenkin kyse tunteesta, niin se tunne pitää ensin ymmärtää. Mun tehtävä on toteuttaa se, mitä artisti kuulee mielessään.

– Varsinkin silloin kun on artisti, joka on ollut pitkään pinnalla, on tärkeä tuntea artistin menneisyys. Tuottajan on tärkeää tietää, mitä artisti on tehnyt aiemmin, minkälaisia levyjä se on julkaissut. Tuottajan pitää olla kiinnostunut musan lisäksi artistin persoonasta, tarpeista ja haaveista. Siinä on paljon sellaista psykologista puolta.

– Kaikesta musasta ei tarvitse tykätä, mutta täytyy olla hallussa se, mistä siinä on kysymys, jotta voit toteuttaa sen. On ollut tilanteita, jossa artisti on maannut lattialla ja sanonut, ettei suostu laulamaan, koska hän ei tykkää tästä biisistä. Mä saatoin sanoa, että mitä jos me vaan laulettaisiin ja sit kuunneltaisiin se. Tuottajalla pitää olla siis tiettyä joustavuutta ja pitkät hermot. Sen verran voin paljastaa, että siitä biisistä tuli tosi iso, ja artisti on ollut myöhemmin sitä mieltä, että onneksi se tehtiin loppuun.

Sirviö lunasti Vuoden tuottaja -Emman keväällä 2022. Saman vuoden syksyllä Suomen musiikkikustantajat palkitsi hänet Vuoden kevyen musiikin tekijänä.

Sirviö sanoo olevansa siitä onnellisessa asemassa, ettei hänen nykyisin tarvitse tyrkyttää itseään, vaan puhelin soi tasaiseen tahtiin ja tuottajalla riittää kysyntää.

Hän kuvailee itseään monella tapaa perinteiseksi tuottajaksi.

– Rakastan harmoniaa ja biisit saa soida isosti. Ihmisääni on mulle tosi tärkeä. Tykkään myös äänittää kielisoittimia ja muita niin sanottuja oikeita soittimia, mutta toisaalta käytän syntetisaattoreitakin melko paljon.

– Haluan, että musiikissa on sielua. Virheidenkin pitää antaa joskus olla. En tuneta luotisuoriksi lauluja koskaan, mutta voin käyttää autotunea, jos muuten hyvässä otossa on jokin pieni virhe.

– En myöskään ota kovin montaa lauluottoa. Useimmiten viitisen ottoa riittää, ja yleensä kolmas tai neljäs on paras. Silloin laulaja ei jännitä enää, eikä ala kyllästyä siihen. En myöskään kauheasti korjaile kielisoitinten taimia. Tykkään, että musa elää ja hengittää, ja että siihen jää semmoista sattumanvaraisuutta.

Sirviö tykkää soittaa tuotantoihinsa kitarat pitkälti itse, mutta käyttää myös ulkopuolisia soittajia tilanteen mukaan. Välillä hän soittaa itse kaikki soittimet.

Mitkä ovat tärkeimpiä työkalujasi?

– Juno 60 -syntikka on varmaan jokaisessa tuotannossa. Akustista Gibson LG0 -kitaraa vuodelta 1959 olen äänittänyt viime aikoina eniten. Sitä ei uskalla keikoille ottaa. Sähkökitaroita mä vaihtelen studiossa fiiliksen ja biisien mukaan. Sitten on veljeni 1990-luvulla saama Fenderin Mustang Bass vuodelta 1972, jonka lunastin häneltä muutama vuosi takaperin.

– Käytän Moogia paljon livebasson tuplaajana. Mellotronista tykkään myös paljon. Siellä on sämplet niistä klassisista Mellotron-soundeista. Yamahan CP-sähköpianolla hahmottelen usein uusia biisejä, mutta olen tehnyt sillä myös The Edge -tyylisiä melodialinjoja.

Sittemmin jopa vaihtoehtorokkareiden hyväksynnän saanutta Vain elämää -tv-formaattia on Sirviön kiittäminen monista tuotantotöistään. Tv-ohjelmassa esitettyjen kappaleiden studioversiot ovat lähes poikkeuksetta jonkin kokoisia hittejä. Levyn tekemisestä se eroaa lähtökohtaisesti jo siinä, että biisit ovat olemassa valmiina. Olennaista ovat uudet sovitukset, joka leikittelevät usein eri musiikkityylien piirteillä ja eri aikakausien arkkityyppisillä soundeilla. Kappaleen teksti voi sekin edustaa omaa aikaansa, kertomalla ajankohtaisesta aiheesta tai käyttämällä ajalle ominaisia sanoja.

Omia projekteja tehdessään Sirviön tavoite on kuitenkin liki päinvastainen.

– Pyrkimyksenäni on tehdä mahdollisimman ajatonta musaa. Ikuisuusbiisi on se sana, mitä me Elliksen kanssa käytetään. Uskoakseni sen voi saavuttaa niin, että uskoo siihen mitä tekee, eikä yritä matkia jotain, mikä on jo olemassa. Pitää olla itsensä suurin fani. Yritän tehdä sellaista musaa, mistä itse tykkäisin, kun sen kuulisin radiosta.

Teksti: Sami Nissinen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/24.

Lisää luettavaa