Anteeksiantamisen dilemma – Lauantailekana ja Ensinäytössä Pelko: En ole kukaan

Nuoret ja raikkaat -sarjassamme keväällä esitelty kolmikko palaa kehiin vaateliaasti pöräjävien tuomisten kera.
12.8.2017 09:42

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Toukokuussa Nuoret ja raikkaat -sarjassamme esiteltiin Pelko-niminen helsinkiläinen rocktrio, jonka laulaja-basisti Saara Kemppainen kertoi ammentavansa yhtyeen musiikkiin muun muassa ”paskoista runoista” päiväkirjassaan.

”Eka demo biisistä kuulosti yksinkertaisine melodioineen ihan Leevi And The Leavingsiltä.”

Sittemmin vedet ovat virranneet siinä määrin oikeita reittejä, että toisen Pelko-singlen julkistaminen on tosiasia. Päivän Lauantailekana kuunneltava kappale nimeltään En ole kukaan on saanut seurakseen myös ohessa kauttamme Ensinäyttönsä saavan musiikkivideon.

Bändissään biisinkirjoitusvastuun yhdessä Kemppaisen kanssa jakava kitaristi-laulaja Niilo Tenkanen (kuvassa keskellä) kertoo:

Aurinko-kappale sai ilahduttavan hyvän vastaanoton ja siitä rohkaistuneina käytimmekin kesän uutta materiaalia tehden.

Ainakin itselleni En ole kukaan kertoo syrjityksi tulemisen käsittelystä vuosien jälkeen. Monet uneni ovat sellaisia, joissa olen onnellisesti kiusaajieni kanssa ja antanut heille anteeksi, mutta herätessä ajatus moisesta tuntuukin mahdottomalta. Eka demo biisistä kuulosti yksinkertaisine melodioineen ihan Leevi And The Leavingsiltä. Kun mukaan lisäsi kitaravallia ja pörinää, alkoi tulos onneksi kuulostaa Pelolta.

Lauantaileka & Ensinäyttö Pelko: En ole kukaan (ohj. Niilo Tenkanen)

Entä koska alati kasvava Pelko-diggarien joukko saa lisää, eh, pelättävää?

Debyyttialbumi olisi tarkoitus julkaista helmikuussa. Ajankohta voi tosin vielä elää. Alkuvuodesta kuitenkin. Nyt julkaistut kaksi sinkkua tulevat kumpikin mukaan levylle, Tenkanen lupaa.

Pelko on:

Saara Kemppainen (laulu ja basso)
Niilo Tenkanen (kitara ja laulu)
Marko Virta (rummut)

Keikoilla ryhmän voi nähdä aivan lähiaikoina seuraavasti:

18.8. Jyväskylä, Poppari
19.8. Oulu, Tukikohta
2.9. Helsinki, VALTAVA-festarit

Biisipötiköistä piinaavimmat viikoittain päivittyvällä Parasta juuri nyt -soittarillamme:

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa