Häiriintyneesti takapotkulla – Lauantailekana Wedding Crashers: The Light In Your Fridge

"Kertsissä ei pohdita sitä ikuista kysymystä, että palaako jääkaapin valo kun ovi on kiinni."

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Aikaisemmin tänä keväänä salaperäisen videon siivittämän Good Man -singlensä julkaissut Wedding Crashers on laskenut maailmaan tulevan pitkäsoittonsa viisiraitaisen A-puoliskon, luontevasti Side A:ksi nimetyn sellaisen.

A-puoli julkaistaan vanhan ajan vinyylitunnelmaa kunnioittaen nyt, ja vielä yli puolet albumista säästetään syksyyn. Nyt ilmestyvä puolisko on hieman tummanpuhuvampi ja rokkaavampi sisältäen silti Wedding Crashersin tavaramerkiksi nousseen mehukkaan harmonisuuden ja melodisuuden, kitaristi-laulaja Esa Pottonen luonnehtii.

Päivän Lauantailekana pärähtää Side A:lle sisältyvä, The Light In Your Fridge -niminen kappale, jonka synnystä Pottonen kertoo seuraavaa:

Muistelen The Light In Your Fridgen kertsin syntyneen aikoinaan jollakin häiriintyneellä tavalla Moves Like Jagger -kertosäkeen (Maroon 5 -yhtyeen vuoden 2010 hitti toim. huom.) inspiroimana; siinäkin kun melodian joka ääni tipahtaa takapotkulle. Höystin sitä sitten rosoisella Telecaster-rämpytyksellä ja keitoksesta tuli aika hauska.

Tämän kertsissä ei pohdita sitä ikuista kysymystä, että palaako jääkaapin valo kun ovi on kiinni, vaan ennemminkin tiedetään, että eihän se loista, jos sä et ole paikalla. Niin kuin en minäkään.

Wedding Crashersin rumpali Aapo Niininen sanailee yllä esillä olevasta, Mikko Mällisen ohjaamasta musiikkivideosta näin:

Video syntyi sellaisesta idiksestä, että mitä jos tekisikin stop motion -animaatiota videoilla perinteisten stillikuvien sijasta. Testishootin perusteella näytti niin hyvältä, että päätettiin duunata koko homma kyseisellä tekniikalla. No, kolme päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään Suomenlinnassa, lähes 600 kertaa biisin soittamista, yli 20 eri lokaatiota hartiavoimin kamat roudaten… Kannattiko? Jokainen arvioikoot itse!

Lauantaileka Wedding Crashers: The Light In Your Fridge (katso Mikko Mällisen ohjaama video jutun alusta)

Koko Side A:n voit ottaa haltuusi tästä:

Wedding Crashers on:

Esa Pottonen (kitara ja laulu)
Oskari Halsti (basso ja laulu)
Aapo Niininen (rummut ja laulu)

Biisiuutuuksista prameimmat ja rosoisimmat löydät viikoittain päivittyvältä Parasta juuri nyt -soittariltamme:

Parasta juuri nyt myös YouTubessa ja Deezerissä.