Epe – levymoguli on tuore henkilökuva ehtymättömästä musiikki-innostuksesta sekä levykaupan ja levy-yhtiön perustajan iloista ja suruista. Kirja kertoo myös suomirockin ja levybisneksen kehityksestä 50 vuoden mitalta. Epe on makunsa ja muutosvaistonsa ohjaama ammattilainen, jolle levymogulin toimi oli myös rakas harrastus ja sosiaalisen elämän kiintopiste. Presidentin myöntämä musiikkineuvoksen arvonimi kertoo arvovallasta koko alan yhteistoiminnassa.
– Kirja saatiin kasaan oikein jouheasti, Epe kiittelee Timo Kanervaa, joka tarkkaili musiikkimaailmaa ja jakoi samoja kokemuksia Soundin päätoimittajana.
– Pidimme puolentoista vuoden ajan kolmen tunnin sessioita jokusen viikon välein. Timo valmisteli aina hyvät teemat ja laittoi minut puhumaan muutamalla sanalla tai lauseella. Hän aukaisi auran lailla uusia polkuja niihinkin asioihin, joita on saanut liikaakin toistella toimittajille.
– Lähdin levyhommiin henkilökohtaisista motiiveista. Oman maun mukaista musaa ei ollut Suomessa tarpeeksi hyvin ja nopeasti saatavilla. Ihailin Love Recordsin kylmäpäistä idealismia, mutta itse pyöritin ensin Shoppia ja perustin Poko Rekordsin viiden vuoden päästä. Alkuvaiheessa olin lähes itsevaltias levyjen valikoinnissa, mutta kun firmaan tuli lisää väkeä, otettiin kiivaastikin yhteen siitä, tehdäänkö kulttuuritekoja vai käydäänkö hittikauppaa.
– On selvää, ettei suomirockin murrosta yksi mies saanut aikaan, vaan kaikki osatekijät, uudet levy-yhtiöt, musalehdet ja mediavaikuttajat yhdessä. Myös Epeksen kanta-asiakkaat, joiden kanssa tuli paljon juteltua. Joukossa oli monia tulevia Poko-muusikoita, mutta ainoa bändi, joka loi Pokolla ihan oman trendinsä oli Teddy & The Tigers.
– Tähän asti olin vaiennut takaiskuistani Mega Epe’s -ketjun kanssa, kun talouslama iski, ja levybisnes yritti pakkovaihtoa vinyyleistä cd-formaattiin. Vasta nyt saatoin kertoa kaiken. Vetäydyttyäni alalta kuuntelen vähemmän uutta musaa. Yksi cd-seinä on vielä pystyssä, mutta vinyyleitä jätin vain 400 ja möin ison kokoelmani. Autossa kuuntelen radiota tai cd-levyjä, iltaisin saattavat Spotify-sessiot venyä kolmituntisiksi.
Artisti ja albumi, jotka herättivät kiinnostukseni musiikkiin
The Beatles: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band
”Twist and Shoutin jälkeen ostin joka albumin. Sveitsin kesätöissä 1967 ekasta tilistä Philipsin matkalevari ja Sgt. Pepper, jota soitin lähes uskonnollisin menoin aina töiden jälkeen. Suosikkiraitani: Lucy in the Sky with Diamonds. Elämäni parhaiten kuuntelua kestänyt albumi.”
Selvä käännekohta omassa musankuuntelussa
Bruce Springsteen: Born to Run
”Brittirockin diggari löysi USA:n rock’n’rollin ja rhythm & bluesin.”
Minkä levyn tekemisessä toivoisin itse olleeni mukana
The Clash: London Calling
”Se hipoo täydellisyyttä.”
Mikä muiden julkaisema kotimainen levy on minulle tärkein
Leevi & The Leavings: Häntä koipien välissä
”Teuvo maanteiden kuningas, Sopivasti lihava, Rin Tin Tin. Todellinen klassikko.”
Levy joka teki vaikutuksen laulajan ja soundin ansiosta
The Flying Burrito Brothers: Gilded Palace of Sin
”Gram Parsonsin nerous, upea laulu ja kantrirockin soundi pedal steeleineen iski ikuiseen Byrds-faniin kuin miljoona volttia. Pyysin levyn ennalta kuulematta isältä Amerikan tuliaiseksi. Muistan elämyksen, kun laitoin sen ekan kerran soimaan. Gramin ja Emmyloun Grievous Angel on lähes yhtä hyvä.”
Poko International -julkaisu, joka on minulle rakkain
Dead Kennedys: Fresh Fruit for Rotting Vegetables
”Ensimmäinen ulkomaan lisenssijulkaisu, edelleen rakkain ja tärkein. Ja paras. Bändi oli hieman kiukkuinen, kun lisäsin Suomen painokselle Too Drunk to Fuck -singlen, mutta minulle tarkoitus pyhitti keinot. Albumi myi Suomessa sata kertaa enemmän kuin single.”
Erikoisin suosikkilevyni
Various Artists: 41 Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti
”Kokoelma, joka dokumentoi rock’n’rollin hienoimmat hetket ajalta, jolloin en vielä aktiivisesti kuunnellut musiikkia. Ihan toisessa laidassa eniten kuuntelemani 2000-luvun bändi on Coldplay.”
Nopeimmin hankkimani levyuutuus
Ramones: Ramones
”Albumi, joka räjäytti potin joka kerta, kun se pantiin Epeksessä soimaan.”
Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 8/21.