Mitä kaikkea miehen tulee olla? Tätä pohti Radiopuhelimet vuonna 1995 – varsin hirtehiseen sävyyn

Niko Peltonen käsittelee Soundin 10/23 Martti Luther ja muovipussi -palstalla Radiopuhelimien maanmainiota Jokapaikan mies -rymistelyä.
29.11.2023 07:00

Vuodesta 1986 tinkimätöntä sarkaansa työstänyt Radiopuhelimet saattaa kuulostaa hyvinkin maskuliiniselta bändiltä, onhan sen musiikki äänekästä ja piikikästä, tekstit usein tylynsorttisia ja vokalisti J.A. Mäellä yksi maan kovimmista auktoriteeteista lavalla. Mutta tosiasiassa yhtyeen tuotannosta löytyy varsin paljon myrkyllisten mieskuvien kritiikkiä.

Ihan erityisen paljon sitä on tietyissä kitaristi Jarno Mällisen teksteissä vuoden 1995 Maasäteilyä-albumilla, jonka useimmat fanit laskenevat bändin klassikoihin. Tematiikka kiteytyy parhaiten aggressiiviseksi särökitaradiskoksi sovitetulla Jokapaikan miehellä, jonka ainakin oikeuden jälkeen pitäisi täyttää tanssilattiat ympäristöstä riippumatta.

2000-luvun alkuvuosina opiskelin yliopistolla kirjallisuutta, ja kun tuli aika pohtia aihetta ensin proseminaarityölle ja sitten gradulle, ajattelin automaattisesti tekeväni ne rocklyriikasta. Radiopuhelimien tekstit valikoituivat aiheiksi, koska en uskonut kenenkään ennättäneen vielä niiden kimppuun akateemisesta näkökulmasta, olihan kyse marginaalimusiikista. Lisäksi Mäen ja Mällisen tekstit ovat tietysti kiehtovan monitulkintaisia ja käyttävät kaikenlaisia analyysille alttiita kirjallisia keinoja.

Proseminaarityölle näkökulmaa etsiessäni päädyin tutkimaan niitä nimenomaan suhteessa miestutkimuksessa käytettyyn hegemonisen maskuliinisuuden käsitteeseen. Tällä tarkoitetaan siis sitä, millainen miehen ”tulee olla”. Vahva, dominoiva, seksuaalinen, hetero, menestyvä. Teoriaan kuuluu, ettei todellinen mies voi tähän kaikkeen pystyä. Tragedia syntyy pyrkimyksen pakollisuudesta.

Jokapaikan miehen nimikkohahmossa hegemoninen maskuliinisuus tuntuu ruumiillistuvan. Hän on naisten mieleen: ”Voitte matkata maailman ääriin / ettekä löydä parempaa rakastajaa / Voitte kysyä kaikilta naisilta / ja kertovat, että olen Mies.” Hän on alfauros, jolle ei parane ryttyillä: ”Olen kovin, ja jos suutun / sataa tulta ja tulikiveä.” Mutta hän myös puolustaa yhteisöään pahuutta vastaan: ”Joten riistäjä, natsi, rasisti / sinun on parempi pitää varasi – Jos kohtaamme kujalla pimeässä, kaikki mitä yrität on turhaa / Sinun päiväsi kääntyy iltaan.

Huomaamme, että teksti on minämuotoinen. Se herättää aina ja varsinkin nyt kysymyksen kertojan luotettavuudesta. Arkiviisaus sanoo, ettei kaikista kovimman tarvitse julistaa kovuuttaan. ”Jokapaikan mies” julistaa sitä niin antaumuksella, että kyse on suorastaan alleviivatusta ironiasta. Mutta vaikka kertojahahmo asettuu tragikoomiseen valoon, on hänen epiteettinsä – ”jokapaikan mies” – vihje siihen suuntaan, että tällainen tyyppi saattaa katsoa peilistä vastaan itse kutakin mieheksi identifioituvaa.

Jokapaikan mies on sirkkelinterävältä soundiltaan ja hellittämättömällä rytmillään biisi, jonka tahtiin voi heilua keikalla itsensä uuvuksiin. Mahdollisesti se myös kutsuu karjumaan iskulauseitaan mukana. Silloin yleisön edustaja pakotetaan käsittelemään omaa suhdettaan ”jokapaikan miehen” harrastamaan retoriikkaan. Se on takuuvarmasti myös tarkoitus, sillä Radiopuhelimilla teksti ja musiikki ovat yhtä. Ne voivat olla sitä tunnelmallisena vellovan sävellyksen yhdistyessä mietteliäisiin sanoihin, mutta kierommalla tavalla ne ovat sitä näissä aggressiivisissa katharsiskokemuksissa, joissa ironian keihäänkärki tyypillisesti puhkaisee sanojen näennäisesti puhaltaman kuplan. Rockmusiikin kontekstissa ironiaa ei useinkaan ole käytetty yhtä tehokkaasti.

Mutta myös monitulkintaisuus on Puhelimilla aina läsnä. Niinpä Jokapaikan miehessäkin on pohtimaan pistävä avainsäe, joka tuntuu kommentoivan biisin yleissanomaa: ”Jotkut luulevat, että olen ilkeä / Toiset, etten käytä järkeä / Mutta olen mitä haluan olla / En pelaa ja olen voitolla.

Kääntyykö tässä hegemonisen miehen kritiikki yhtäkkiä itseään vastaan? Oma tulkintani on, että tässä Mällinen haluaa esittää vaihtoehtoisen miehen mallin ”jokapaikan miehen” uholle.

Jättäytyä kovuuden odotusten ulkopuolelle, pois miehisyyden pelistä. Silloin mies voi ehkä todella pärjätäkin ainakin melkein joka paikassa.

Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 10/23.

Lisää luettavaa