Muistokirjoitus: Tom Petty (20.10.1950–2.10.2017)

Tom Petty

Soundin Antti Marttinen muisteli 66-vuotiaana kuolleen Tom Pettyn merkittävää uraa.

Tom Pettyn kotipaikka Floridan Gainesville oli USA:n perämetsää, ainakin mitä musiikkibisnekseen tulee. Se sopi hyvin juurevaa ”maalaismusiikkia” esittäneelle Pettylle ja hänen varhaiselle Mudcrutch-yhtyeelleen 1970-luvun alussa. Bändi ei vielä noussut suosituksi, mutta Pettyn pitkäaikaisista soittokumppaneista olivat jo läsnä kitaristi Mike Campbell ja kosketinsoittaja Benmont Tench. Yhtyeen tyyli oli omaperäinen sekoitus vanhaa rock’n’rollia ja tuossa vaiheessa suursuosion ulkopuolella olevaa country rockia.

On makuasia, liittääkö sanan ”americana” Tom Pettyn musiikkiin vai ei, mutta hänestä välittyi sama suoraselkäinen amerikkalaisuus kuin vaikkapa John Fogertystä tai Bruce Springsteenistä.

Vaikutteita hiomalla suursuosio sittemmin löytyi, aluksi yllättäen Britanniasta, jossa yhtye vieraili sattumoisin kovimman punk-aallon aikaan 1977. Mudcrutchin raunoille perustetun yhtyeen nimi oli vaihtunut muotoon Tom Petty & The Heartbreakers, joka julkaisi samannimisen debyyttialbuminsa vuonna 1976. Musiikki oli tarpeeksi peruskauraa ja Pettyn nasaali laulu kuulosti sen verran hällä väliä -meiningiltä, että musiikki meni läpi brittipunkistakin innostuneille yleisöille. Punkin kanssa yhtyeellä ei sinänsä ollut muuta yhteistä.

The Byrdsin ex-nokkamies Roger McGuinn kertoo mieluusti tarinaa, kun hän kuuli ikoniseksi nousseen ensi-lp:n raidan American Girl ensi kerran autoradiosta ja luuli sen olevan oman, julkaisemattoman levytyksensä. Ehkä hieman liioiteltua, mutta hyvin kuvaavaa, sillä etenkin varhaisessa vaiheessa Heartbreakers yhdistyi byrdsmaiseen ”helinäsoundiin” – yhtyeen cd-boksin Playback (1995) ensimmäinen levy onkin nimeltään The Big Jangle.

Yhtyeen suosio nousi asteittain, ja vaikka se teki kokeiluiksi tai jopa syrjähypyiksikin luokiteltuja levytyksiä, ei varsinaista pohjanoteerausta tullut vastaan. Tom Petty kävi Suomessa vain Bob Dylanin maailmankiertueella 1987, mutta hän oli ahkera esiintyjä, vaikka viime vuosina kiinnostus kiertämiseen vähenikin.

Rock-ikoniksi kohonnut Petty otettiin mukaan rennon vapaamuotoiseen superyhtyeeseen The Traveling Wilburys, joka teki kaksi albumia vuosina 1988 ja 1990. Vaikka eräät kokoonpanon jäsenistä kaipasivat ja saivatkin yhtyeen myötä musiikkiinsa tiettyä rentoutta, Petty sulautui joukkoon mainiosti omana itsenään.

Superviisikon tuottajavelho Jeff Lynne sääteli namikoita 1989 julkaistulla Full Moon Feverillä. Vaikka mukana oli The Heartbreakersin jäseniä, levy julkaistiin Tom Pettyn ensimmäisenä soololevynä. Se oli varsin onnistunut sekä soundimaailmaltaan että biiseiltään, joista suursuosioon nousivat esimerkiksi I Won’t Back Down ja Runnin’ Down A Dream. Lynne tuotti myös seuraavan yhtyelevyn Into The Great Wide Open kaksi vuotta myöhemmin. Vuoden 1994 soololevy Wildflowers oli myös onnistunut, sen päätuottajana hääri maineikas Rick Rubin.

Pettyn suosio tuntui vuosien myötä vain kasvavan. Vuosien myötä monia miehistönvaihdoksia kokenut The Heartbreakers oli mukana yhtyeen viimeiseksi jääneellä ja onnistuneella levyllä Hypnotic Eye (2014) joka nousi peräti Yhdysvaltojen listaykköseksi.

Sydänkohtaukseen kuollut Petty ei ollut innovaattori sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kriitikko Arttu Tolosen sanoin Petty veisti rockin monoliittia ja teki siitä näköisensä. Nyt yksi iso kuvanveistäjä on poissa – onneksi jäljelle jäi iso joukko omakuvia.

Antti Marttinen