Nuoret ja raikkaat: Luminant Visions

Synkkää elektropopia Kauniaisista.
16.3.2016 09:50

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia. Etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Samppa Niemelä ja Viktori Pesonen on helsinkiläis-kauniaislainen parivaljakko, joka musisoi menemään nimellä Luminant Visions. Kaikki sai alkunsa syksyllä 2014, kun Niemelä ja Pesonen törmäsivät toisiinsa yhteisessä opinahjossa Suomen Raamattuopistolla.

”Lukittauduttiin pimeään huoneeseen taskussa pelkkä säkeistön näppäilyriffi.”

Meidän kappaleet on usein syntyneet niin, että toinen on tullut mestoille jonkun siistin kierron kanssa ja ollaan siitä vaan ruvettu fiilistelemään. Inspiraatio tulee mieleemme maalautuvista maisemista ja Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Tarkemmat teemat vaihtelee elämäntilanteiden mukana. Halutaan tehdä musaa, joka tuntuu sekä omassa että kuulijan selkäytimessä asti, Niemelä avaa ”somber electropopiksi” musiikkiaan kutsuvan duon ydintä.

Toistaiseksi ainoassa julkaisussamme Old Boyssa nuo Sampan mainitsemat elementit yhdistyy tavalla, joka on meille luonnollisin. Tämä biisi oli se sytyttävä kipinä, jonka myötä tajuttiin, että halutaan duunata musaa just tällä tavalla. Lukittauduttiin pimeään huoneeseen taskussa pelkkä säkeistön näppäilyriffi. Muutaman tunnin jälkeen meillä oli tuotantoa vaille valmis biisi, Pesonen nivoo.

Eikun tuosta alempaa lopputulosta omin silmin ja korvin todentamaan.

Nuoret ja raikkaat Luminant Visions: Old Boy

Lähitulevaisuudessa seuraava tavoitteemme on tehdä ja hioa vielä muutama biisi valmiiksi, että voidaan alkaa keikkailla. Ollaan niin fiiliksissä omasta musastamme, että palo päästä esiintyyn on kova. Ei kuitenkaan haluta lähteä tien päälle ennen kuin materiaali tuntuu valmiilta, Niemelä summaa.

Nuoret ja raikkaat -sarjassa aiemmin esitellyt artistit ja yhtyeet voit käydä kurkkaamassa täältä.

Tiedätkö itse kuka, tai kenen yhtye olisi niin nuori ja niin raikas, että sen sietäisi tulla esitellyksi? Kerro alla.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää luettavaa