Nuoret ja raikkaat: SAPATA

Okkultismia ja jumalallista rakkautta.

SAPATA

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

SAPATA on mystis-romanttisen doomin akselilla operoiva nelihenkinen yhtye Tampereelta.

”Me olemme vanhojen temppelien tanssivat kuolleet, sana muinaisten kuninkaiden suista.”

Sapata on Miwok-intiaanien kieltä ja tarkoittaa tanssivaa karhua. Me olemme vanhojen temppelien tanssivat kuolleet, sana muinaisten kuninkaiden suista, vokalisti Saara Šamane muotoilee.

Vuoden 2014 syksyllä alkunsa saaneen kokoonpanon Suomenlinnassa äänitetty debyyttialbumi Satanibator näki päivänvalon muutama viikko sitten kesäkuun alussa. Šamane kuvaa SAPATAn panostavan musiikissaan raskaasti groovaaviin sävellyksiin sekä ”vahvoihin, maagisiin lauluihin”, joilla luodaan ”hypnoottinen maailma täynnä melankoliaa ja mystiikkaa”.

Nuorissa ja raikkaissa SAPATA edustaa esikoiskokopitkänsä kutosraidalla ja videobiisillä Sex Magik, josta laulaja kertoo näin:

Sex Magik on itse asiassa meidän vanhimpia biisejä, joka ajan mittaan on ottanut nykyisen muotonsa. Muistan kun TT (basisti Suosalo toim. huom.) saapui Onkiniemen reeniksellemme joskus loppusyksystä 2014 ja sillä oli idea jyräävästä rokkibiisistä, joka olisi nimeltään Sex Magik. No se biisihän jyräs. Halusin tehdä sanat rituaalisesta rakastelusta ja syvästä, miltei pyhästä rakastumisen tunteesta. Sex Magikista tulikin lopulta biisi, joka on okkultistinen rituaali vääräuskoiselle mutta samalla jumalalliselle rakkaudelle. Sex Magikin avulla voi saavuttaa jumalallisen tilan, ylimaallisen eroottisen rakkauden. Kappale on ennen kaikkea ylistys rakkaudelle ja rakkaudesta unelmoinnille.

Luonto on iso osa musiikkiamme ja musavideon ohjanneen Aleksi Kiiskilän kanssa halusimme laajentaa kokemusta yhdistämällä biisin mystiikan luontoon sanoitusten tematiikan alleviivaamisen sijaan.

Päätettiin myös lähettää Sex Magik Okkultismia ja erotiikkaa -kulttuuriprojektin biisiskabaan syksyllä 2016. Tuomareina toimivat kirjailija-muusikko Kauko Röyhkä, Svart Records -levy-yhtiön Jarkko Pietarinen sekä Infernon päätoimittaja Matti Riekki. Kappale sijoittui kolmanneksi 64:n kandidaatin joukosta.

Nuoret ja raikkaat – SAPATA: Sex Magik (ohj. Aleksi Kiiskilä)

Mitä kuuluu SAPATAn lähitulevaisuuteen?

Kirjoitamme parhaillaan uutta albumia, jota ryhdymme äänittämään vielä tämän vuoden puolella. Myös keikkoja sovitaan jatkuvasti lisää ja halutaankin tulevaisuudessa panostaa keikkailuun uuden täyspitkän lisäksi.

SAPATA on:

Saara Šamane (laulu)
Felix Voltti (kitara)
TT Suosalo (basso)
Anttu Puutio (rummut)

Koko Satanibator-albumin voit kuunnella tästä:

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan täällä.

Jos tiedät, kuka tai mikä bändi olisi sekä nuori että jotakuinkin sopivasti raikas, vinkkaa asiasta meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Muista kuunnella ja seurata myös tiuhaan täydentyvää Nuoret ja raikkaat: 2017 -soittariamme: