Ohjelmatoimisto Welldone vaihtaa nimensä

Suomen suurin ohjelmatoimisto ja ulkomaisten esiintyjien maahantuoja Welldone Agency & Promotion on jo vuodesta 2000 ollut osa maailman suurinta viihdetapahtumien järjestäjää Live Nationia. Ensi maanantaina 11. helmikuuta Welldone vaihtaa nimensä Live Nation Finlandiksi.

Live Nation tuottaa ja järjestää musiikin lisäksi merkittäviä tapahtumia niin moottoriurheilun kuin muunkin viihteen saralta. Lisäksi Live Nation omistaa maailmanlaajuisesti 160 tapahtumapaikkaa: klubeja, teattereita ja areenoita.

Vuonna 2007 noin 60 miljoonaa fania näki suosikkiartistinsa yli 25000 Live Nationin järjestämässä tapahtumassa ympäri maailmaa. Suomessa ennätysvuoden konserttiantiin sisältyivät mm. Metallican ja The Rolling Stonesin konsertit Olympiastadionilla sekä Gwen Stefanin ja George Michaelin esiintymiset Hartwall Areenalla.

Kuluvan 2008 vuoden aikana Live Nation Finland järjestää mm. Iron Maidenin kaksi stadionkonserttia, Bruce Springsteen & The E Street Bandin Olympiastadionin esiintymisen sekä Celine Dionin, Rihannan, Kylie Minoguen ja Paul Ankan areenakonsertit. Jäähallissa esiintyyvät mm. Judas Priest, The Good Charlotte, The Smashing Pumpkins ja Avril Lavigne. Klubikeikoille Suomeen saapuvat mm. Hardcore Superstar, Simple Plan, Danko Jones ja Bullet For My Valentine.

www.livenation.fi