Nyt helkkyy ja välkkyy – Perjantaibiisinä Kulkuset: Jouluaattona kännissä

"Traaginen tositarina perisuomalaisesta joulunvietosta."
20.11.2015 10:25

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään virittäydymme pikkujoulutunnelmiin.

Punk-henkinen Kylmän joulun paluu -ep julkaistiin tänään 20.11. Pikkukiekon esikuvana toimii Poko Rekordsin alkuperäinen Kylmää joulua! -kokoelma (1978). Kylmän joulun paluulla musisoivat mm. Pertti Kurikan Nimipäivät, Juice Normaali ja Kulkuset-yhtye, jonka muodostavat Eppu Normaalin Juha Torvinen ja Aku Syrjä, Jukka Ja Jytämimmeistä tuttu Mara Balls sekä solistina toimiva Tiisu-yhtyeen Henrik Illikainen.

Tänään Perjantaibiisinä soiva Kulkusten Jouluaattona kännissä on cover-versio Leevi And The Leavingsin samannimisestä klassikosta vuodelta 1995.

Mun äiti on absolutisti, eikä meillä muutenkaan ole paljoa perinteistä joulua vietetty. En myöskään vielä koskaan ole ollut jouluaattona kännissä. Tässä nyt sitten koetan laulaa aiheesta vakuuttavasti, kertoo Henrik Illikainen.

Tässä Gösta Sundqvistin biisissä on kaksi tasoa: toisaalta teksti naurattaa, toisaalta ei naurata sitten yhtään, Juha Torvinen miettii.

Mara Balls puolestaan tuumaa kappaleesta seuraavaa:

Traaginen tositarina perisuomalaisesta joulunvietosta. Toivon, että tää biisi herättäis ajatuksia ja ehkä jopa hillitsis juopottelua – että helvetti soikoon, en mä ainakaan halua olla jouluaattona kännissä. Viina on saatanan kusta.

Perjantaibiisi Kulkuset: Jouluaattona kännissä

Älkääkä unhoittako myöskään viikoittain päivittyvää Parasta juuri nyt -soittolistaamme:

Lisää luettavaa