Sopuisat hyvästit menneelle – Perjantaibiisinä Mariska: Entiselle

"Mun elämässä on suht lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua paljon muutoksia ja halusin tehdä välitilinpäätöksen."
9.9.2016 08:26

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään tartutaan tuoreeseen Mariska-materiaaliin.

Levytysuransa räppärinä 2000-luvun alkupuolella aloittanut Mariska on sittemmin tavattu muun muassa vuonna 2013 telakoituneen Mariska & Pahat Sudet -kokoonpanon keulilta sekä Dylan-yhteyksistä. Lauluntekijänä nainen on takonut sanoituksia esimerkiksi Anna Puun, Samuli Edelmannin, Jenni Vartiaisen ja Jari Sillanpään kaltaisille toimijoille.

Lokakuussa ilmestyvä Matador-niminen pitkäsoitto on Mariskan ensimmäinen sooloalbumi peräti 11 vuoteen. Kiekolta irrotettu, tänään Perjantaibiisinämme pyörähtävä Entiselle-kappale sai alkunsa, kun artistimme päätti kirjoittaa kirjeen nuorelle itselleen. Kirjeen sijaan tekstistä muodostuikin biisi, jossa Mariska puhuttelee entistä itseään kuin vanhaa ystäväänsä, jota ei ole kohdannut vuosiin.

Mun elämässä on suht lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua paljon muutoksia ja halusin tehdä välitilinpäätöksen, hyvästellä sopuisasti menneen minän. Siitä tämän kappaleen teksti kertoo. Kun Itserakkausjuttuu-biisini biittinikkari Sami Grönroos tarjosi sopivaa rytmiä, homma sai musiikillisen muotonsa, Mariska valottaa.

Mikä mainiointa, Entiselle-sinkulla kuullaan pitkästä aikaa myös Mariskan räppäämistä! Näinköhän Matadorin myötä olisi luvassa niin sanotusti paluu juurille?

Tätä levyä on tehty pitkään ja hartaudella. Koen palanneeni musiikillisesti kotiin. Halusin tehdä albumin, joka ensisijaisesti tanssittaa, toimii livenä ja jonka aihemaailmat koskettavat mua ja sitä kautta toivottavasti myös kuulijaa.

Perjantaibiisi – Mariska: Entiselle

Matadorilta on julkaistu jo aiemmin singleinä kappaleet Itserakkausjuttuu, Sotilaat ja Typötyhjiin.

Älä hyvä olevainen myöskään soittolistaamme unhoita:

Lisää luettavaa