30 vuotta näköisellään tiellä – Perjantaibiisinä Waltari: The Way

Nykyiset ja entiset jäsenensä yhteen kokoava orkesteri juhlistaa mittavaa taivaltaan tänään Helsingin Kulttuuritalolla.

Waltari vuonna 2016.

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään kaasutellaan Waltarin Waltatielle.

Armon vuonna 1986 alkunsa saanut Waltari on saavuttanut rockyhtyeelle merkittävän 30 vuoden iän. Asiaa juhlistetaan pääkaupunkimme Kulttuuritalossa tänään lokakuun 21. päivänä.

Kärtsy Hatakan ja kumppaneiden ansiokasta taivalta kunnioittaaksemme päräytämme päivän Perjantaibiisinä ilmoille wallan tuoreen, The Way -nimisen Waltari-kappaleen. Los Angelesissa kuluvan vuoden alussa äänitetyn stygen on tuottanut Narinder Singh ja miksannut Mikko Karmila.

Perjantaibiisi Waltari: The Way

Waltari 30th Anniversary Concert Celebration (21.10.2016, Helsingin Kulttuuritalo, kello 19:00)

Kaikkiaan neljätoista albumia vaiherikkaan uransa aikana julkaisseen Waltarin tämäniltaisessa juhlakonsertissa tullaan näkemään kaikki orkesterissa vuosien varrella vaikuttaneet jäsenet, siis herrat:

Kärtsy Hatakka
Jariot Lehtinen
Nino Silvennoinen
Sami Yli-Sirniö (nyk. Kreator, Barren Earth)
Roope Latvala (ex-Children Of Bodom, nyk. Stone)
Kimmo Korhonen (ex-Amberian Dawn)
Janne Parviainen (nyk. Ensiferum)
Ville Vehviläinen
Sale Suomalainen
Jani Hölli
Janne Immonen
Mika Järveläinen ja
Tote Hatakka

Luvassa on kerrottu olevan kattava läpileikkaus pioneeripumpun koko tuotannosta.

Oman mausteensa humuun tuovat lukuisat vieraat joukossaan muun muassa Dregen (Backyard Babies, The Hellacopters), Angelit, Johanna Rusanen-Kartano, Antti ”Hyrde” Hyyrynen, Marko Annala, Bazie (The 69 Eyes) ja Jonne Järvelä (Korpiklaani).

Tapahtuman virallinen juliste näyttää tältä:

waltari_30v_kulttuuritalo_2016

Lippuja täältä.

Vuosien varrella Waltari-äänitteitä on julkaistu niin Euroopassa, Amerikassa, Japanissa kuin Venäjälläkin. Suomessa useita top 10 -sijoituksia kahmineen ryhmän taipaleen muista huippuhetkistä nostettakoon esiin pistäytymiset Tanskan Roskildessa (1994 ja 1995) ja Saksan Wackenissa (1997 ja 2015) sekä kotimaassa toteutetut poikkitaiteelliset tuotannot (Suomen Kansallisoopperassa vuosituhannen vaihteessa esitetty, Jorma Uotisen koreografiaan sävelletty Evankeliumi-musiikkiteos, Avantin kanssa Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 1995 esitetty Yeah! Yeah! Die! Die! -esitys ja Gallen-Kallelan teoksiin perustuva, viime vuonna kantaesityksensä saanut Symposion).

Ja niinhän se on, että tästä myöhemmälle suomimetallille kansainvälistä uraa raivanneesta kokoonpanosta on muistoja meistä yhdellä jos toisellakin:

Waltarin viimeisin pitkäsoitto on alkuvuonna 2015 ilmestynyt You Are Waltari.

Älkääkä nyt myöskään viikoittain päivittyvää Parasta juuri nyt -soittolistaamme sivuuttako. Esimerkiksi puhuttelevaa Leonard Cohenia löytyy Kärtsyn ja komppaniansa lisäksi sieltä: