Radiopuhelimien Jarno Mällisen neljäs romaani on myrkyllinen tarina koiraa rääkkäävän avioerolapsen peloista

Radiopuhelimet. Jarno Mällinen oikealla.
Jaani Föhr

Jarno Mällinen
Käpylän idylli
Enostone

Jarno Mällinen tunnetaan Radiopuhelimien kitaristina ja yhtenä biisintekijänä, mutta kaunokirjallisella urallaankin hän on edennyt jo neljänteen romaaniinsa.

Eikä Mällinen kirjoita mitään ”rock-kirjallisuutta”. Käpylän idylli on 70-luvun alkupuolelle sijoittuva ajankuva, mutta rockmusiikkia siinä mainitaan hädin tuskin lainkaan. Suppean romaanin sommitelma on eskaloituva. Alussa alaluokkalainen Janne muuttaa avioeron jälkeen toimittajaisänsä kanssa kerrostaloasuntoon Käpylään. Äiti on lähtenyt, ja ”miesten” on pärjättävä kaksin.

Poika saa kuluttaa päivänsä vailla aikuisten valvontaa. Köpi-koiraa pitäisi ulkoiluttaa, mutta sen Janne säännöllisesti unohtaa, vaikkakaan ei nurkkiin paskovan koiran rääkkäämistä.

Mällisen elämäkertatietojen perusteella Käpylän idyllissä täytyy olla paljon omakohtaista, mutta perheinhorealismista se luistelee sekaviin maisemiin, joissa yksin jätetyn penskan mielikuvitus sulautuu 70-luvun lapsia vaanineisiin todellisiin vaaroihin, oli kyse sitten läheisestä ratapihasta tai naapurikaupunginosan vihamielisestä jengistä. Avioerolapsen pelot ja syyllisyys ja uuden asuinympäristön aiheuttama vierauden tunne keittävät todesta ja fantasiasta vainoharhaisen myrkkykeiton.

Mällisen kerronta pitää tiukan sammakkoperspektiivin, jossa jokainen piha ja roskakaivon kansi ovat mikrouniversumin elementtejä. Käpylän idylli on johdonmukaisen omalakinen teos, mutta lumipallona vierivä rakenne kaipaisi dynamiikkaa ja kokonaisuus ehkä tiukempaa asemoitumista joko realismin tai fantasian puolelle.

Teksti: Niko Peltonen
Arvio on julkaistu Soundissa 10/22.