Talo punkin, iskelmän ja murhaballadien suistossa – Ennakkokuuntelussa Go Go Godsin ensilevytys

Go Go Gods

Muun muassa Thee Ultra Bimboosista tutun Milla Palovaaran uusi yhtye Go Go Gods julkaisee minialbuminsa perjantaina 11. marraskuuta. Soundi tarjoaa kuitenkin levytyksen jo nyt kuunneltavaksi ennakkoon.

Go Go Gods kuvailee asettuneensa taloksi ”melodisen punkin, melankolisen vaihtoehtoiskelmän ja murhaballadien suistoon, jossa sumuharson läpi paistaa päivin öin täysi, kuollut kuu.”

-Tärkeintä meille on tunne, tervehdimme surua yhtä kalliina ystävänä kuin iloa. Järjen valon ja vastustamattoman pimeän kamppailu on koko ajan kauniisti läsnä, Palovaara kertoo.

Kuuntele siis Go Go Godsin minialbumi alta, ennen kuin marssit perjantaina levykauppaan.

Laulaja-rumpali Milla Palovaaran lisäksi yhtyeessä musisoivat Hanna Hopea (kitara), Ari Tarvainen (kitara) ja Juha Pikkarainen (basso).

Levyjulkkarikeikan Go Go Gods heittää Elmun Baarissa Helsingissä lauantaina 12. marraskuuta.

www.facebook.com/gogogods