Tuumailuja | Tanakka punk-annos ja vähän muutakin

Tuumailuja-palstalla arvioidaan kuukausittain seiskoja ja muita pikkulevyjä.
9.11.2016 13:00

Juice Normaalin oma seiskatuumainen odottaa tätä kirjoittaessa yhä julkaisuaan, joten ensimmäiseksi levytykseksi ehti tämä luonteeltaan kevyt splitti-seiska. Ajattelen sua on lainapoiminta popyhtye Kaksiolta. Alkuperäisen riipivä härmädance-sovi-tus muuttaa muotoaan taipuisasti rempseäksi punk rockiksi. Teksti on tietysti ajatonta lemmenkaipuuta, joka soveltuu lähes mihin tahansa genreen. B-puoli on myös lainatuotantoa, kun kanadalainen Proxy veivaa Larry Wallis -klassikko Police Carin. Ikuisia arvoja sekin edustaa, mutta kuinka tarpeellisia versioita kumpikaan näistä ralleista lopulta ovat?

Suomalaista punk-historiaa kirjoitetaan uusiksi, kun arkistojen kätköistä on kaivettu esiin Uutiset ja sää -yhtyeen nauhoituksia. Ihanasti rämisevä Damned-cover New Rose sekä Moog Konttisen versiona tunnettu Muumi muumi muodostavat nimittäin ensimmäisen tallennetun suomalaisen punk-singlen – julkaisu vaan tapahtuu 39 vuotta myöhemmin. Mitään perin juurin uutta olisi tietysti kohtuutonta musiikista etsiä, mutta energia on tosiaan a & o ja aikakauden henki on tarttunut mukaan tismalleen oikein.

Suomalaisen punk rockin peruskivi Wasted elää toista kukoistuskauttaan ja viiden biisin 12-tuumainen The Truth Will Not Be Televised käy läpi kaikki bändin vahvuudet. Sen vihainen ja tarttuva julistus on tuttua, mutta yhtye ei ole jäänyt polkemaan toistamaan samoja mantrojaan, vaan teemoina ovat tämän päivän ongelmat. Yksilön ja periaatteiden voimaan asenteensa sementoivat tekstit ovat tehokkaita lääkkeitä apatialle ja turhautumiselle. Tämän bändin ei tarvitse skipata uutta materiaalia livesettejä suunnitellessa.

Maanvaiva ei ollutkaan yhden julkaisun projekti, mutta perin epätavallinen kokoonpano se edelleen on. Myös Purkuputki-ep ilmestyy 12-tuumaisena vinyylinä ja viidellä kappaleella kuullaan neljää eri laulajaa, vierailevana sellaisena Radiopuhelimien J.A. Mäkeä avausraidalla Ristiriitoja. Ääripäät sijaitsevat Tom Stenmanin laulamissa kappaleissa. Katso luontoa ja huomaa on kuin kauan kadonnut hippi-iskelmä Jukka Kuoppamäen kulta-ajoilta ja Rainerin kohtalo hämmentävä biisiraakile mahdollisesti koiran elämästä. Sen olisi itsekriittisempi ehkä jättänyt julkaisematta.

Garden Of Worm luokitellaan ensisijaisesti doom metaliksi, mutta sen omaperäinen soundi sekä kappaleiden luonne luotaavat perinpohjaisesti myös psykedeelisen rockin pimeimpiä käytäviä. Takavuosina sitä kutsuttiin myös heavy rockiksi. Albumimitassa huuruilu on astetta vaativampaa sisäistää, joten kahden raidan vinyylisingle Double Dose Of Doom Vol. 2 on juuri parahultainen annos. Toisaalta yhtye itse vannoo olevansa nyt raskaamman ilmaisunsa ytimessä – ota tästä nyt sitten selvää.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 8/2016


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.

Lisää luettavaa