”Vielä tiistaina ryyppäsin, ja keskiviikkona olin lopettanut juomisen” – Zakk Wylde lopetti dokaamisen kuin seinään

Ville Pirinen

Aki Nuopponen jututti Black Label Society -johtaja Zakk Wyldea Soundiin 11/21. Julkaisemme osan haastattelusta nyt myös verkkoversiona.

Sinut tunnettiin vuosikymmeniä melkoisena kaljasieppona, jota harvoin nähtiin ilman tölkkiä kädessäsi. Black Label Society -kiertueiden juhlat olivat liki legendaarisia. Elämäntapasi muuttui erilaiseksi vuonna 2009, kun lopetit lääkäriltä saamasi maksa- ja veridiagnoosin jälkeen juomisen kuin seinään.

– Minulle asia oli niin yksinkertaista, että vielä tiistaina ryyppäsin ja keskiviikkona olin lopettanut juomisen. Se ei eroa mitenkään siitä, jos päätät haluta pudottaa painoa ja lopetat kaiken turhan paskan syömisen: sen kuin lopetat.

– Sain 43-vuotiaana yksinkertaisen diagnoosin: jos jatkan dokaamista, kuolen ennenaikaisesti. Tiedän ihmisiä, jotka eivät lopeta tuossakaan pisteessä. Itse arvostan elämää ja Jumalaa niin paljon, että lopetin juomisen tuohon paikkaan.

– Treenaan nyt Ozzy-levyä varten ja ennen se olisi tarkoittanut pitkää ryyppyputkea biisejä opetellen. Nyt otan biisit haltuun ja nautin muista asioista, eikä se ole tehnyt minusta yhtään vähemmän hassuttelevaa sekopäätä.

Et siis tarvinnut monen kymmenen vuoden tapajuopottelun ja villin kiertue-elämän jälkeen minkäänlaista vieroitusta päästäksesi kuiville?

– En helvetissä. Periaatteeni kaiken suhteen on se, että jos haluan tehdä jotain, teen sen. Olen oman elämäni pomo, ja jos ikinä antaisin jonkun muun asian hallita elämääni, en enää kunnioittaisi itseäni.

– Totta kai dokaaminen oli aivan saatanan hauskaa, ja tarkoitan vedet silmissä nauramista ja sekoilua, jollaista ei saa irti millään muulla keinolla. En aio romantisoida asiaa niin, että kaiken saman voi saavuttaa ilmankin. Ei helvetissä voi. Eikä tarvitsekaan. Tottakai kaipaan niitä hervottomimpia asioita, mutta hervottomuutta on onneksi muuallakin.

– Se, että antaa saman jatkua, on sama kuin koskisi tuleen, polttaisi kätensä ja koskisi sitten sata kertaa siihen samaan tuleen ja polttaisi itsensä yhä pahemmin. Olen ehkä aika huoleton veijari, mutten mikään idiootti.

Vanha kunnon rock-uskomushan kertoo, että kaikki parhaat albumit on tehty ja äänitetty vähintäänkin humalassa, ja useimmiten vielä kovempien aineiden vaikutuksen alaisena.

– Olisi mielipuolista väittää, etteivät päihteet kuulu ja näy musiikissa. Totta vitussa kuuluvat. Kaikki päihteet vievät sinut mielentilaan, jossa olet yhtä aikaa enemmän oma itsesi ja vähemmän oma itsesi kuin ollessasi selvänä.

– Kuka tahansa, joka tekee biisejä hapoissa, kamoissa tai kaljoissa, tekee sen biisin juuri noiden aineiden takia tai ansiosta, ja se voi olla hyvä tai huono juttu. Jopa eri alkoholijuomat saavat tekemään erilaisia asioita. Tiedän kokemuksesta.

– Mitä pidemmälle tapajuopotteleva elämäntapa eteni, sitä enemmän se heijastui kaikkeen muuhun. Myös musiikkiin. Meidän tapamme oli alkaa ryypiskellä puoliltapäivin, ottaa kaljaa pitkin päivää ja äänittää illalla. Joskus siitä syntyi muutamia helmiä, suureksi osaksi taas pelkkää paskaa, ja se paskan osuus vain kasvoi vuosien edetessä.

– Lopulta en kuullut tuollaisilla nauhoilla enää mitään muuta kuin sen, miten kännissä olimme edellisenä iltana. Se oli ihan hyvä piste lopettaa ja tehdä rockia eri tavalla. Black Label Society ei muuttunut tästä yhtään. Paitsi paremmaksi.

Fanisi rakastavat tavaramerkkisoundiasi kitaristina ja vähintään yhtä tunnistettavaa olemustasi, mutta vihaajiakin löytyy yhtä paljon. Joillekin äijämäinen ja entinen kaljanhuuruinen olemuksesi ovat silkkaa junttiutta, ja inhoajat tuntuvat olevan katkeria kaikesta siitä, mitä ikinä satut tekemäänkään.

– Aivan varmasti. Rakastan sitä. Ja tiedätkö mistä se johtuu? Siitä että olen oma itseni, ja moni muukin haluaisi olla, mutta eivät syystä tai toisesta uskalla. Toiset ovat paskahousuja ja toiset taas oman elämänsä herroja, hah!

– Ei ole olemassa mitään rockhahmoa nimeltään Zakk Wylde. Tämä, kaikki tämä mitä näette ja kuulette, on juuri sitä Zakk Wyldea, joka minä vain satun olemaan, enkä ole koskaan kokenut tarpeelliseksi peitellä sitä.

­– Ihmisiä vituttaa tämä aivan taatusti. Ei siksi, miten pukeudun tai mitä teen, vaan siksi että teen niin enkä kumartele yhtään ketään. Perustan tekemiseni muutamaan nuorena omaksumaani oppiin, ja olen pitänyt huolen siitä, että riehakkaankin elämän keskellä teen sitä mitä rakastan vastuulla ja sydämellä, olipa kyse musiikista tai perheestäni.

– Tiedätkö mitä? Maailma olisi aika vitun paljon parempi paikka, jos kaikki vain uskaltaisivat olla rehellisiä itselleen ja tehdä sitä, mikä on heidän intohimonsa. Valitettavasti maailmasta on vain tullut valittavien, tekosyitä keksivien laiskureiden paskaläpi, jossa kaiken tekemättä jättämiselle on olemassa aina jokin todella ”hyvä” syy.

Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 11/21.