Viikon viimeinen hidas, osa 5 – Olavi Uusivirta

"Anna oli sovittanut kappaleeseen oman stemmansa, joka löi meidät heti ällikällä."
18.10.2015 18:27

Soundi.fi:n sunnuntai-iltojen sarjassa nostetaan esiin yksi tuttu tai hieman tuntemattomampi kotimainen slovari joko suoraan uunista tai vuosien varrelta. Ääni annetaan tekijöille itselleen. Omista rauhallisemmista lauluistaan ovat tähän mennessä ehtineet kertoa Emma Salokoski, Elias Kaskinen, Jouni Hynynen ja Kalle Ahola. Tänään palataan ajassa reilut neljä vuotta taaksepäin ja kuullaan, miten modernin klassikon asemaan kohonnut Olavi Uusivirran ja Anna Järvisen Nuori ja kaunis -kappale otti ensiaskeleensa.

Vuoden 2011 alkupuolella Olavi Uusivirta oli neljä studioalbumia julkaissut sooloartisti, jonka viimeisin Preeria-albumi (2010) oli saanut kriitikoilta melko lailla ylistävän vastaanoton. Teatterikorkeakoulussa opiskellut muusikko-näyttelijä sai tuolloin kuulla muuan elokuvaprojektista.

Nuori ja kaunis -kappaleessa erityislaatuista on se, että se oli tilaustyö. Joel Melasniemi oli säveltänyt Oskari Sipolan tekeillä olevaan Elokuu-leffaan scoren ja projektiin tarvittiin lisäksi vielä suomalaisia pop-kappaleita. Keväällä 2011 Joel kysyi multa, että kiinnostaisiko. Menin sitten yhdessä Joelin kanssa katsomaan leffan, kun se oli vielä leikkausvaiheessa. Tuohon aikaan opiskelin vielä Teakissa ja elokuvan jälkeen painelinkin välittömästi koulun musaluokkaan. Aloin tapailla pianolla ja biisi lähti muotoutumaan nopeasti, pääpiirteet olivat vartissa kasassa. Teksti syntyi seuraavien päivien aikana ja noin viikon sisällä elokuvan näkemisestä laulu oli valmis. Tuntui kuitenkin, että tästä pitäisi tehdä duetto ja alettiin miettiä mulle sopivia laulukumppaneita. Universalilla silloin työskennellyt Rikalan Sami sai idean kysyä mukaan Anna Järvistä, jonka uuden levyn promoa oli juuri hoitelemassa. Seuraavalla viikolla Anna sattui olemaan sopivasti Suomen toimistolla käymässä. Kysyin Annalta puhelimessa, että haluaisiko hän tulla pyörähtämään meidän treeniksellä Kaapelilla. Anna vastasi, että mikä ettei. Joel oli kaivanut Elokuuta varten myös oman vanhan pöytälaatikkosävellyksensä, johon mä olin tehnyt sanat. Esitettiin Annalle molemmat biisit ja hän oli sitä mieltä, että ne olivat tasavahvoja. Lopulta Anna kuitenkin kallistui Nuori ja kaunis -biisin kannalle. Sekä Nuori ja kaunis että toinen laulu (Olavin ja Pauliina Kokkosen duetoimana Uusivirran vuoden 2013 27 Suosikkia -kokoelmalle sittemmin myös päätynyt Tuhat vuotta sitten) tehtiin lopulta valmiiksi samassa sessiossa Finnvoxilla. Lähetimme Nuori ja kaunis -filet Annalle Tukholmaan. Sitten ne tulivat sieltä takaisin. Anna oli sovittanut kappaleeseen oman stemmansa, joka löi meidät heti ällikällä. Biisi oli siinä ja siitä tuli Elokuun tunnari. Ohjaaja Sipolan kanssa kuvattiin tähän vielä oheinen, laffan maailmaa mukaileva video.

Viikon viimeinen hidas – Olavi Uusivirta & Anna Järvinen: Nuori ja kaunis

Kuuntele koko Nuori ja kaunis -kappaleen sisältävä 27 Suosikkia -kokoelma:

Lisää luettavaa