Voittajan haastattelu: Low uudistui heittämällä säännöt ikkunasta

Low

"Tuntuu oudolta ja vähän friikiltäkin olla noin lahjakkaiden laulunkirjoittajien edellä", päivittelee Alan Sparhawk äänestystuloksen äärellä.


Soundin toimittajat valitsivat vuoden 2018 parhaaksi ulkomaiseksi albumiksi Low’n Double Negativen, joten soitimme onnittelupuhelun Duluthiin. Katso vuosiäänestystulokset kokonaisuudessaan täältä

Low’n Alan Sparhawkilla menee hetki sisäistäessä uutiseni.

– Vau, siis ihanko ykkössija? Luulin aluksi, että olemme vain mukana parhaiden listalla. Okei. Aikamoista!

Ihmettely lisääntyy, kun luettelen, keitä kaikkia heidän alapuoleltaan löytyy.

– Kamasi Washington! Musiikillinen osaamisen määrä sillä albumilla on jotain hyvin harvinaista. Father John Misty soi kotonani todella paljon, ja hän on poikkeuksellisen lahjakas lauluntekijä.

Toruja Sparhawkilta Soundin suuntaan tulee (ansaitusti) siitä, ettei Courtney Barnettin Tell Me How You Really Feel yltänyt parhaiden joukkoon.

– Se on loistava albumi! En aluksi edes tajunnut miten hyvä Barnett on, mutta nyt olen kuunnellut häntä paljon. Ja tuntuu, että hän tulee koko ajan vain paremmaksi.

Sparhawkilla on teoria siitä, miksi Low päätyi ykköseksi.

Meille on ollut yllätys ja helpotus, että ihmiset ovat pitäneet tästä albumista niin paljon. Meistä tuntui, että heitimme säännöt ulos ikkunasta ja rikoimme kaavan.
– Alan Sparhawk

– Tuntuu oudolta ja vähän friikiltäkin olla noin lahjakkaiden laulunkirjoittajien edellä, mutta luulen sen johtuvan siitä, että albumimme on hyvin erikoinen ja ainutlaatuinen.

Sitä Low’n Double Negative todellakin on, sekä suhteessa musiikkiin laajemmin että suhteessa 25 vuotta sitten Minnesotan Duluthissa aloittaneen slowcore-trion (kitaristi-laulaja Sparhawkin lisäksi hänen puolisonsa rumpali-laulaja Mimi Parker sekä basisti Steve Garrington) omaan tuotantoon. Kuten Arttu Seppänen kirjoitti esseessään kaksi Soundia sitten: ”Double Negativen edessä on pakko pysähtyä ja todeta: en ole kuullut mitään tällaista aiemmin.”

Albumin rikkiräjäytetyt ja äärimmäisyyksiin asti runnellut, mutta silti tunnistettavasti Low’lta kuulostavat ja säröisimmilläänkin kauniit laulut eivät syntyneet tyhjästä. Low on etsinyt ilmaisunsa rajoja koko ultrahitaasta ja pelkistetystä tunnelmoinnista rockimpaan ja elektronisempaan venyneen diskografiansa ajan.

Sparhawk toteaa itsensä uudelleen keksimisen kuuluneen aina yhtyeen luonteeseen.

– Tuotannossamme on siellä täällä pieniä todisteita siitä. Hetkiä, jolloin olemme ajatelleet, että kokeillaanpa miten pitkälle voimme tähän suuntaan mennä. Mutta yleensä ne ovat olleet vain yksittäisiä juttuja, ikään kuin vihjeitä.

Sparhawk sanoo ymmärtävänsä, miksi monet yhtä kauan toimineet artistit haluavat pitää kiinni menneisyydestä ja pysyä samanlaisena. He eivät halua menettää sitä, minkä ovat saavuttaneet.

– Meitä rohkaisi se, että meillä on tähänkin asti ollut vapaus ottaa askelia tuntemattoman puolelle. Meidän itsevarmuutemme on rakentunut sen päälle, että voimme tehdä mitä vaan ja silti olla Low.

– Joten meille oli melko helppoa päättää, että tällä levyllä ihan kaiken pitää olla tällä tasolla. Sen pitää olla uutta, yllättävää, vangitsevaa ja se ei missään nimessä voi olla mitään keskinkertaista.

Selvän askeleen kohti Double Negativea Low otti edellisellä albumillaan Ones And Sixes (2015). Yhdistävä tekijä albumeilla on tuottaja BJ Burton, jonka vaikutuksen Sparhawk myöntää suureksi.

Ones And Sixesin tekemisen loppuvaiheessa kävimme jo keskusteluja, että meidän pitäisi mennä vielä pidemmälle. Kesti vain aika kauan ennen kuin löysimme sen mitä etsimme. Meillä oli muutama biisi valmiina mutta yritimme löytää soundeja. Teimme erilaisia versioita kunnes tajusimme että ok, nyt meillä on käsissämme jotain mitä emme ole aiemmin kuulleet, mutta josta tiedämme että se toimii.

Suuri kysymys on tietenkin, että mitä tämän jälkeen. Siihen ei Sparhawkillakaan tunnu olevan vastausta. Viime aikoina Low on kokeillut esimerkiksi soittaa rumpukoneen ja kirkkourkujen kanssa.

– Meille on ollut yllätys ja helpotus, että ihmiset ovat pitäneet tästä albumista niin paljon. Meistä tuntui, että heitimme säännöt ulos ikkunasta ja rikoimme kaavan. Emmekä voi rikkoa sitä uudestaankaan. Voimme kerätä sirpaleet ja yrittää koota ne, tai tehdä niistä jotain uutta. Tai sitten voimme etsiä jotain muuta rikottavaksi. Mahdollisuuksia riittää.

Teksti: Mikko Meriläinen