Eskapismia, elektronisuutta ja ekstaasia – Pariisin Kevät yllätti konserttisalikeikallaan

Vilja Vainio

Pariisin Kevään konserttisalikeikka Tampere-talossa 3.11.2018. Teksti: Vilja Vainio

Pariisin Kevään Tampere-talon konserttisalikeikka tarjosi kuulijoille vanhoja hittejä uusilla sovituksilla. Jos keikalle mennessä oli erehtynyt luulemaan, että se tulisi olemaan studioalbumien ilmaisua jäljittelevä hittipotpuri, joutui tapahtuman jälkeen myöntämään olleensa enemmän kuin väärässä.

Setti alkoi Pariisin Kevään tuotannon henkilökohtaisella suosikkikappaleellani Imatrankoski, mutta alkuinnostuksen jälkeen sen tajusi olevan oikeastaan aika valitettavaa. Äänentoiston säädöt saatiin nimittäin kunnolla kohdilleen vasta keikan edetessä, ja näin ollen ensimmäisen veto meni lähinnä lämmitellessä.

Muutaman kappaleen jälkeen keikka sitten lähtikin todella etenemään, kun tutun eteerisistä sovituksista siirryttiin pikku hiljaa ekstaattisempaan ja elektronisempaan ilmaisuun. Paluuta entiseen ei ollut viimeistään siinä vaiheessa, kun Tämän kylän poikii alkoi säestyksettömällä laululla huipentuen psykedeeliseen dubstep-kertosäkeeseen. Se oli myös keikan ainoa kohta, jossa joutui hetken miettimään, mitä bändiä oikein oli tullut kuuntelemaan.

Mielessä käväisi jopa pieni ahdistus tulevasta: Oliko Pariisin Kevätkin myynyt lopulta sielunsa massamusiikille ja koko loppukeikka tulisi olemaan sellaista reivausta, että Kallion Kaikukin jäisi kakkoseksi?

”Sanoja ei tunnistanut, mutta äänessä olisi saattanut yhtä hyvin olla syntetisaattori kuin pieni lapsikin.”

Mutta ei onneksi. Ristiriitaista olotilaa tosin kesti vielä seuraavana soitetussa Astronautissa lauluäänen päälle viritetyn efektin vuoksi, mutta erikoiset sovitukset saatiin lopulta tuotannon kanssa täydelliseen tasapainoon sen jälkeen soitetun Metsän laidalla puut -kappaleen kohdalla. Kappaleessa taustalauluefektinä käytetty ääni oli jotain koneen ja ihmisen väliltä; sanoja ei tunnistanut, mutta äänessä olisi saattanut yhtä hyvin olla syntetisaattori kuin pieni lapsikin. Kun taustalla pyörivät vielä satoja erilaisia mandaloita muodostavat monikulmiot, oli hurmio taattu.

Hypnoottisen tunnelman luomisessa suuressa osassa olivat myös valot, joita konsertissa oli käytetty taitavasti hyväksi. Parhaimmat vedot olivatkin usein juuri äänen ja visuaalisten tehosteiden taitavaa yhteiskäyttöä, jolla saatiin aikaan epätodellinen, unenomainen tunnelma. Ei Pariisin Kevään keikoilla ole ennenkään varsinaisesti rymytty, mutta nyt kappaleiden kokeilevat versiot ja valoesitykset rauhoittivat kuulijaa jotenkin erityisen paljon.

Kappaleista hienoimmin lähtivät lentoon ensimmäisellä puoliskolla Haamupuhelu ja jälkimmäisellä Liukuovet, Lopeta! sekä varsinaisen setin viimeisenä soitettu Tiputa sun aseet. Erityisesti viimeisenä mainitun aikana sekunnin välein paikkaa vaihdelleet strobovalojen tyyliset spotit ja rummuilla soitettu taustarytmi saivat aikaan mielikuvan siitä, että solisti voisi hetkenä minä hyvänsä hävitä lavalta jäljettömiin.

Hieman etäiseltä solisti Arto Tuunela vaikuttikin ja välispiikit pidettiin todella lyhyinä ja tavanomaisina. Ennen kaikkea solistia ja koko keikkaa leimasi kuitenkin aitous. Vaikka yhtye kävelikin huolella omien totunnaisten rajojensa yli, ei keikasta jäänyt suuhun yliyrittämisen makua.

”Konsertti kyllä vieraannutti kuulijan, muttei suinkaan Pariisin Kevään musiikista, vaan ympäröivästä maailmasta.”

Konsertti kyllä vieraannutti kuulijan, muttei suinkaan Pariisin Kevään musiikista, vaan ympäröivästä maailmasta. Konserteille tyypillisesti myös tällä keikalla oli väliaika, ja sen vuoksi pelkäsin hartaalla haudutetun tunnelman katoavan jäljettömiin, kun valot sytytettäisiin. Mutta aivan turhaan. Tunnelma saatiin säilymään eheänä myös toisella puoliskolla, vaikkakin loppua kohti keikan intensiivisyys hieman harvenikin.

Silti, yli kaksi tuntia kestänyt keikka tuntui kestäneen vain hetken: kuin se olisi ollut aikavääristymä tai hyppy rinnakkaiseen todellisuuteen. Mutta juuri sitähän keikat parhaimmillaan ovat, hetken eskapismia elämästä.

Teksti: Vilja Vainio

Illan settilista:
Imatrankoski
Kuu katoaa
Mielikuvituksen tuotetta
Haamupuhelu
Hän saapuu luokseni pimeydessä
Vielä vähän matkaa tähtiin
Tämän kylän poikii
Astronautti
Metsän laidalla puut
Juhlat

Väliaika

Julkaisematon kappale (”Turvallaan mäkilaskussa…”)
Kuume
Liukuovet
Saari
Lopeta!
Kesäyö
Matkalla sun luo
Hullu
Tiputa sun aseet

Encore:
Pilvissä
Häikäisee