Livearvio: Olavi Uusivirta osaa edelleen villitä yleisönsä – setissä kuultiin ilahduttava, suotta harvoin soitettu helmi

Olavi Uusivirta, 18.2.2023, Rytmikorjaamo, Seinäjoki. Teksti ja kuva: Emilia Aho.
21.3.2023 07:00

Maaliskuiseen lauantai-iltaan oli Seinäjoen Rytmikorjaamolla tarjolla viestiä kesästä, kun Olavi Uusivirta saapui paikalle Pieni kuolema -levynjulkaisukiertueensa kanssa. Keikka oli kiertueen kolmanneksi viimeinen.

Kun miettii Olavi Uusivirran live-esiintymistä, mieleen tulee ensimmäisenä energinen show, jonka aikana laulaja pitää yleisön varpaillaan sekopäisillä ja salamannopeilla liikkeillään. Sitä odotin myös tältä keikalta, ja sitä sain. Kaiken muun lisäksi.

Ilta pärähti käyntiin viime vuoden syyskuussa julkaistun Pieni kuolema -albumin avausraidalla Paratiisi saa odottaa. Biisi sopi keikan avaukseen kuin illan artisti kesän festarilavoille, ja innostunut yleisö lauloi mukana täydeltä sydämeltä. Artisti itse viiletti lavalla tyylilleen uskollisesti pyörähdellen ja liitäen niin, että kenkien tahdikas kopina kuului eturiviin saakka. Tanssahteleva meininki jatkui Pupu-kappaleen myötä, jonka loppuun kuultiin ote Hurriganesin Get Onista.

Heti keikan alkupuolella koettiin Uusivirran livevedoille perinteinen surffihetki, kun artisti kipusi villiintyneeseen yleisöön ihmismeren kuljetettavaksi. Taustalla bändi säesti operaatiota tiivistempoisin tahdein.

”Ehkä on syytä vähän maadoittaa”, totesi takaisin lavalle kivunnut Uusivirta Tuomari Nurmion sanoja lainaten, ja yleisö sai rauhoittua Skorpioni-levyltä peräisin olevan, hitaamman Huhuu-biisin parissa. Levähdys tässä kohtaa todella toimi, ja meininki pysyi kyseisen kappaleen jälkeen rauhallisena melko pitkään. Yleisö lauloi ja huojui biisien tahtiin, mutta alussa nähtyä villiintymistä ei aivan heti uudelleen tapahtunut. Myös lavalla tunnelma näytti pysyvän selvästi räväkkää alkua rauhallisempana.

Bändiä seuraillessa huomioni kiinnittyi kitaristi Timo Kämäräiseen, jonka esiintyminen vaikutti hieman vaisulta. Taitavasti soittava kitaristi tuntui viihtyvän omissa oloissaan, eikä hän heittäytynyt sekoilemaan laulajan kanssa samaan tapaan kuin aiemmin näkemilläni Uusivirran keikoilla. Hymy nousi kuitenkin Kämäräisenkin huulille, kun hän pääsi säestämään On niin helppoo olla onnellinen -kappaletta uudella punaisella urullaan. Pieni soitin todella toimi biisissä tuoden varsinkin sen kertosäkeeseen lisää iskua.

Bändin basisti Jaakko Kämäräinen näytti nauttivan esiintymisestä koko keikan ajan. Jokin hänen olemuksessaan toi mieleeni Queenin basistin John Deaconin. Biisi toisensa perään soi rennosti jammaillen, ja iloiset katseet Uusivirran kanssa vaihtuivat muun muassa Hilma af Klint -kappaleen aikana.

Yksi illan hienoimmista ja yllättävimmistä biiseistä oli Minä olen hullu -albumin avaava Löysäläisen laulu, jonka Uusivirta myönsi soivan keikoilla liian harvoin. Toivebiisinä esitettiin kaihoisa Rakastajat-kappale.

Keikan loppupuolella kuultu Nuori ja kaunis sai yleisön aivan takaosaa myöten mukaan vaikuttavaan yhteislauluun, ja valssia tanssivia pareja alkoi muodostua Kaiken jälkeen olet kaunis -kappaleen aikana. Uusivirran liikehdintä lavalla oli jälleen kaunista ja sulavaa performanssia.

Jos tässä kohtaa tunnelma ei ollut vielä herkkä, niin viimeistään kaksituntisen keikan päättävä, koko bändin yhteislauluna esittämä Crosby, Stills & Nashin kappale Helplessly Hoping piti siitä huolen.

Kunniamaininta tulee antaa myös illan aloittaneelle seinäjokelaiselle Planet Case -yhtyeelle, jonka energinen meininki veti katsojia hyvin puoleensa. Yleisöön saakka hyvää fiilistä välittänyt yhtye myi viime kuussa loppuun keikan Helsingin Semifinalissa, jossa esiintyi myös helsinkiläinen Drifters’ Collective -yhtye.

Lisää luettavaa