Livearvio: Whitesnake hyvästeli suomalaiset tyylillä, vaikka David Coverdalen ääni ei ollutkaan entisensä

14.6.2022 11:06

Whitesnake
Helsingin Jäähalli
6.6.2022

Teksti ja kuvat: Sami Lommi

Ensimmäinen cd:ni teinipoikana oli Whitesnaken Slip of the Tongue. Etenkin Fool for Your Loving puhutteli sydänsuruihin oppivaa miehenalkua, ja kappale piti myös ympätä mukaan 80-luvun lopulla tehdyn VHS-kotiskeittivideon alkukohtaukseen. 33 vuotta myöhemmin pääsin sitten näkemään David Coverdalen yhtyeineen ensimmäisen kerran keikalla, kun Whitesnaken The Farewell Tour MMXXII pistäytyi Helsingin Jäähallissa.

David Coverdale hallitsee edelleen kaikki rokkikukon elkeet 70-vuotiaana. En toki odottanut, että yhtye jäähyväiskiertueellaan olisi parhaimmillaan tai samassa iskussa kuin silloin, kun koko maailma oli rähmällään heidän edessään. Coverdalen lavakarisma oli kuitenkin vahva, ja laulaja otti vanhoilla päivilläänkin yleisönsä edestä, takaa ja sivuilta, flirttaili ja laulatti.

Aiemmin samalla viikolla nähtyyn Scorpionsin keikkaan verrattuna Whitesnake oli verrattomassa iskussa. Vaatetuskin oli muutamalle edelliselle keikalle ominaiseen tapaan kustomoitu keikkamaan lipun värien mukaiseksi

Kunnioitettavaan ikään ehtineen staran lauluääni oli etukäteen hienoinen kysymysmerkki. Tiedossa oli, ettei se tahdo enää oikein kestää. Muutaman ensimmäisen kappaleen aikana Coverdale vaikutti laulavan enemmän kuin konsertin loppupuolella. Aika tekee tehtävänsä, ja ennen suurimpia purkauksia mikki näytti hallitusti etääntyvän kasvoista vaimentaen maestron äänen, jolloin taustakuoro Dino Jelusick etunenässä pääsi kannattelemaan kappaleita.

Keikan puolivälin tienoilla noin 7000-päiselle yleisölle esiteltiin mittavat kitarasoolot. Ymmärrän toki, että Coverdalen äänihuulia piti säästää tai niille suorittaa määräaikaishuolto, mutta ilman soolojakin olisi selvitty. Uuden energisen basistin Tanya O’Callaghan soolon olisin toisaalta mielelläni kuullut. Ilahduttavasti kuitenkin Tommy Aldridge hoiti Crying in the Rainin rumpusoolon jälkimmäisen puolikkaan ilman kapuloita, pelkästään käsillä läpsytellen. Kiehtova taidonnäyte!

Sooloja seurasivat Is This Love, Give Me All Your Love ja Here I Go Again, ja konsertin päätteeksi kuultiin vielä Still of the Night ja Burn. Viimeksi mainitut olivat pitkälti Dinon johdattamaa yhteislaulua Coverdalen viihdyttäessä yleisöä.

Moni artisti on jäähyväiskiertueen jälkeen lähtenyt uudelleen tien päälle, mutta tämä vaikuttaa olevan aito jäähyväiskiertue. Mikäli tämä jää Whitesnaken viimeiseksi konsertiksi Suomessa, olen iloinen, että olin paikalla. Coverdale ilmiselvästi nautti esiintymisestä, ja yleisö ilmiselvästi nautti Whitesnakesta.