Robinin Back To School -spektaakkelia Hämeenlinnassa seurasivat satojen muiden lisäksi Emil, 6 vuotta ja Mikko, 34 vuotta. Molemmat viihtyivät erinomaisesti.
EMIL, 6 VUOTTA:
Alussa oli muotinäytös, se oli aika hyvä. Kaikki oli niin hienosti pukeutunu niihin Robinin vaatteisiin. Mä ihmettelin, että miksi Robinilla ei ollut keikalla sen oman vaatemalliston paitaa päällä.
Keikka alkoi ihan hyvin. Eka oli Faija skitsoo. Mulle tuli ihan hyvä fiilis. Mä yllätyin siitä kun se Robinin ääni oli vähän kähee. Ehkä se on keikkaillut niin paljon.
Robin oli tosi hyvä ja mahtava. Se Robin muutenkin on sellainen, että musta se niinkun vaihtelee sen roolia. Esimerkiks kun se pomppi, niin sillä ei ollut mikrofoni kädessä, se pomppiminen ei ole ollenkaan sitä laulamista. Teki se kaikkea muutakin ihmeellistä, ei pelkästään laulanut.
Siellä lavalla oli kolme kitaristia. Mä ihmettelin, et miten se yks voi olla tyttö, kun siinä Robinin videossa ei ole ollenkaan tyttöä. Mä tietty ihmettelin sitäkin, että ne rummut melkein koko ajan pärisi, ne ei missään biisissä oikein lopettanut. Ne oikeestaan koko ajan pärisi, eikä ollut mitään välitaukoa.
Robin leikitteli, että onko se Robinin biisi se Frontside Ollie. Se Robin ihmetteli myöskin, että miksi yleisö koko ajan lauloi eikä se ite saanut laulaa. Sit se sanoi, että ”Eiks ookin ärsyttävää kun ne koulut taas alkaa?”
Parhaita biisejä oli Räjäytät mun pään, Hiljainen tyttö, Frontside Ollie ja Faija skitsoo.
Räjäytät mun pään -biisin jälkeen lavalle tuli sellainen setä joka sanoi, että Robinin pää ihan oikeasti räjähti. Ja se näytti näin käsillä, että se pää oikeasti räjähti ”buum!” Sit se kävi kysymässä Robinilta, että voisko se taas tulla laulamaan, ja Robin sanoi vaan että ”Njäh!”
Se mua ihmetytti, et miten ne voi saada sieltä katosta pienen aukon auki, mistä tuli niitä saippuakuplia. Eihän siellä voi kukaan koko ajan puhaltaa niitä kuplia. Eikä kukaan voi laittaa konetta päälle, senhän pitäisi olla koko ajan vaihtamassa sitä konetta.
Tanssitytöt juosi lavalle ja niillä oli sellaiset kaukoputken näköiset tötteröt. Mä kuulin kauhean pamahduksen ja ihmettelin, että mikä se on. Niistä putkista tuli serpentiiniä tai sellaisia paperinpalaisia.
Kaikkein jännittävintä oli se, että se tyttö osasi niin hienosti temppuilla niillä vanteilla missä oli ne valot. Toinen juttu on se, kun se renkaallamenijä osas niin hienosti temppuilla siinä Hiljainen tyttö -biisissä.
Yleisö melkein koko ajan kiljui.
MIKKO, 34 VUOTTA:
Ennen keikkaa Verkatehtaalla soi nuorisoidoli-teemaan sopivasti nuorisoidolimusiikkia; nimittäin Elvistä ja Beatlesia. Olipahan yleisön joukossa hikoileville ja pituuttaan nolosteleville vanhemmillekin jotain vastinetta lippurahoille. Lapset pyörivät paikoillaan levottomasti ja pienikin taustaverhon liikunta sai aikaan spontaaneja kiljahduksia.
Pian alkoi tapahtua.
Milläpä päästä varpaisiin kaupallistetun nuorisoidolin keikka alkaa, ellei muotinäytöksellä. Lavalle virtasi Robin-brändättyjä t-paitoja, huppareita, erivärisiä lenkkareita… sekä Robin-huulikiiltoa ja Robin-tabletti! (Näytti olevan joku Android-ritsa.) Kaikki tämä olisi tuntunut irvokkaalta, elleivät tuote-esittelijät olisi olleet niin käsittämättömän valloittavia pikkulapsia. Tehdäänköhän erivärilenkkareita aikuisten koossa? Muotinäytöksen juonsi setä, joka tituleerasi itseään Antti Tuiskun näköiseksi. Dream on.
Itse keikan seremoniamestarina toimi puolestaan setä, jonka yhdennäköisyys Jimi Constantinen kanssa häkellytti. Vielä enemmän hämmennyin kun tajusin, että tuo yli-innokas höyrypää on Jimi Konstantinos Hiekkanen-Pääkallo-Constantine. Tunnistamista vaikeutti se, että Jimi piti paidan päällään. Hassu setä, etenkin siinä vaiheessa kun hän lietsoi pikkulapsia imitoimaan pään räjähdyksen ääniä: ”btsuuhm! kovempaa!” Lapset tottelivat ja nauroivat kippurassa.
Keikka filmattiin tulevaa Robin-elokuvaa varten, joten lasten kehoitettiin kiljuvan minkä keuhkoista lähti. Ja totisesti, Bianca Castafiore olisi jäänyt toiseksi. Pienistä ihmisen aluista lähtevä äänenpaine on lamauttava. Edessäni olleelta pikkutytöltä lähti ääni jo ensimmäisten biisien aikana, kun he kaverinsa kanssa kilpaa lietsoivat toisiaan yhä korkeampiin taajuuksiin.
Kiljumiselle oli hyvä syy, sillä Robin oli todella hyvä. Jäbä lauloi komeasti ja itsevarmasti, esiintyi rutinoituneesti mutta spontaanin oloisesti ja höpötti mukavia sympaattisesti sanoissaan seoten. Robinin lauluääni kuulosti olevan hieman maassa – esimerkikisi Huutaa-biisin korkeat äänet eivät oikein lähteneet – mutta ei se kuluneen keikkaryöpytyksen jälkeen ole ihmekään, eikä se suoraan sanoen haitannut menoa pätkääkään.
Ja onhan Robinilla hyviä popbiisejä, kiitos Jimin, Makin, Sanan ja muiden taustavelhojen. Alkuvuodesta ilmestynyt Koodi-debyytti kuultiin kokonaisuudessaan, ja levyllä välipaloilta maistuvat biisit kuten Huutaa ja Saappaat saivat livenä kaivattua lisäenergiaa. Pari coveriakin setissä oli: TikTakin Heilutaan, sekä Europen Final Countdown, joka taisi mennä kohdeyleisöltä ohi. Vanhempien silmät kostuivat Ihan helmi -nyyhkyballadin aikana. Robin käski jokaista paikalla olevaa lasta kertomaan äidilleen, kuinka helmi äiti on. Siitä hetkestä oli rock kaukana, ja hyvä niin.
Onneksi Robinin taustabändiin ei ole värvätty ketään ikääntyneitä studiokettuja, vaan kitaristipoitsut, basistityttö ja rumpalijäbä olivat kaikki alaikäisiä. Ja vetivät aivan hienosti. Toki arviolta 50% musiikista tuli taustanauhoilta (rytmitaustat, kiipparit ja stemmat etunenässä), mutta milläpä popbändillä nykyään ei tulisi. Ja toki jokainen Robinin bändin jäsen myös soitti oikeasti. TikTakin biisin bändi taisi vetää täysin ilman taustoja. Robinin musa oli livenä aavistuksen levyversiota rouheamman kuuloista, bändin soundi oli sellaista herttaista kevytgrungea.
Filmausten takia keikalle oli järjestetty vaikka mitä kivaa pikku ekstraa. Akrobaatteja, skeittaaja (kickflip onnistui hienosti, frontside ollie laskeutui haparoiden), saippuakuplia, konfetteja, tanssijoita ja trampoliineja.
Jos kaipaatte todistusaineistoa, niin katsokaapa alla oleva videopätkä. Melkoinen tähti tuo Robin: antaa yleisön laulaa puolestaan ja itse keskittyy heittelemään voltteja trampoliinilla konfettisateessa. Robinin esiintyjän elkeistä, karismasta, laulun rentoudesta sekä hänen ympärilleen rakennetusta show’sta voisi ottaa oppia aika moni vanhempikin kollega.
Pakko myöntää, että vähän kyllä hirvittää pojan puolesta. Kulunut vuosi on ollut aivan käsittämätöntä myllerrystä, uusi albumi tulee jo lokakuussa ja humu kantaa epäilemättä ainakin vielä vuoden. Toivotaan, että taustajoukot ovat valmiina sitten kun laskusuosion aika tulee, ja että kertyneet tulot on osattu sijoittaa hyvin. Tiedä vaikka Robin tekisi Jonnat ja palaisi popmusiikin pariin uudemman kerran aikuisena. Lahjakkuutta kaverilla ainakin tuntuu piisaavan.
Teksti: Mikko Meriläinen, Emil Erkkilä