Yksi elämän suuria pieniä nautintoja on nähdä livenä itselle uusi, sairaan kova bändi.
Viime viikonloppuna minulla oli keikka Suomen sateisessa Turussa ja normaaliprotokollasta poiketen päätin soundcheckin ja broileriburriton jälkeen suunnistaa toiseen juottolaan katsomaan jonkun muun bändiä enkä jähittämään tyhjälle keikkapaikalle. Aika seikkailunhaluista ja ennakkoluulotonta toimintaa näinkin vanhalta mieheltä…
Kyseessä oli Kortteliravintola Kerttu (älyttömän hyvä lounaspaikka, muuten…) ja bändi oli Moto. Orkesterin laulaja-kitaristina puuhaa edesmenneestä ja nerokkaasta Xysmasta tuttu varjokuvien tekijä Kalle Taivainen. Bändi rokkasi hiljaa ja hellästi. Tekee mieli sanoa että Moto soittaa soulia. Vaikka monet kyseisen musiikkityylin ulkoisista maneereista loistivatkin poissaolollaan ja vaikutteita oli haettu paljon muualtakin, sielukkuus loisti bändin jokaisesta liikkeestä.
Kappaleet olivat hienoja ja sovituksia oli hierottu sen verran perinpohjaisesti että ne toimivat isohkolla kokoonpanolla ja laulukamaäänentoistolla. Ei ihan tyhjä temppu. Erikoismaininta loistavalle basistille ja mahtavalle lainabiisivalinnalle. Oli hienoa kuulla huolella kitaroitu versio Gil-Scott Heronin hienosta Lady Day and John Coltrane-ikivihreästä.