Kommentti: Suomen festaritarjonnan pilkkaaminen ei aivan käy järkeen

Tuska Open Air vuonna 2014.
Aku-Axel Muukka.

Facebookissa on pyörinyt viikon mittaan tylsä meemi. Vitsin mukaan Suomen kesäfestareiden tarjonta noudattaa samaa Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen -kaavaa kuin maineikkaat presidentinvaalit vuonna 1978. Laita vain Kekkosen tilalle Chisu, Antti Tuisku, Sanni, JVG ja Cheek, niin festarimantra on valmis.

Viisikko eittämättä keikkailee tiiviisti läpi suven. Kaikki viisi voi nähdä Provinssissa, Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Tammerfestissä ja Suomipop-festivaaleilla, ja lisäksi yksi tai useampi heistä konsertoi ainakin yhdeksässä muussa kesätapahtumassa.

Ei ole epäilystä siitä, millä keikkamyyjillä on riittänyt kiirettä talven mittaan. On kuitenkin epäreilua, jos Suomen festareiden artistitarjontaa ivataan tältä pohjalta pienen piirin temmellyskentäksi.

On epäreilua, jos Suomen festareiden artistitarjontaa ivataan tältä pohjalta pienen piirin temmellyskentäksi.

Festivaalien kotisivuja ei tarvitse lukea montaa riviä pitemmälle, ennen kuin eteen alkaa muodostua iloisempi kuva. Katsotaanpa tilanne paikkakunnittain:

Pääkaupunkiseudulla konsertoivat kesän aikana muun muassa Sia, Jamie XX, Chvrches, M83, The Four Tet, Hercules & Love Affair, Massive Attack, Iggy Pop, Young Fathers, Kamasi Washington, Flatbush Zombies, Mykki Blanco, Cherrie, Kelela, EPMD, PJ Harvey, Explosions in the Sky, Ty Segall, Julien Baker, Sevdaliza, Avantasia, Mantar, Testament, Behemoth, Cattle Decapitation, Delain, Anthrax, Ghost, Primordial, Tsjuder, Havok, DJ Bl3nd, Hardwell, Knife Party, Lost Frequencies, Martin Garrix, Matisse & Sadko ja Tungevaak & Raaban.

Tampereella voi nähdä keikat ainakin sellaisilta kokoonpanoilta kuin Slayer, Triptykon, Soilwork, Bullet for My Valentine, Hurts, G-Eazy ja A$AP Rocky. Turussa esiintyvät Major Lazer, MØ, Years & Years, Jack Ü, D-A-D, Air, Lukas Graham, Seinabo Sey, Macklemore & Ryan Lewis, Zara Larsson ja Nothing but Thieves.

Seinäjoella ovat tarjolla Rammstein, Biffy Clyro, Action Bronson, Aurora, Damien Rice, Flogging Molly, Jamie Lawson, Yelawolf, Periphery, Veronica Maggio ja sellaiset. Joensuussa voi kuunnella Propagandhia, Ellie Gouldingia, Paradise Lostia, The 1975:ia, Tesserractia, Volbeatia, Wolf Alicea sekä muita.

Ja onhan noita isoja festareita vielä Mikkelissä, Oulussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Rovaniemelläkin. Eikä tuossa tietenkään ollut kuin ulkomaisia esiintyjiä – kotimaisistakin voi etsivä löytää pari muuta nimeä meemiviisikon lisäksi.

Aina löytyy parannettavaa, mutta eiköhän festivaaliväelle voisi antaa kiitostakin. Tapahtumien järjestäjät ottavat kelpo riskin festivaalia pystyttäessään, sillä kuluja on paljon ja pelkästään huono sää saattaa näkyä kipeästi tulopuolella. Ei siis ole ihme, jos festareille otetaan myös sen hetken pomminvarmoja yleisömagneetteja, joita meemiviisikko eittämättä edustaa.

Siispä parempaa festarikesää kohti! Mikäli raskaasta musiikista tykkää, kesän lähtölaukaus voi pamahtaa vaikkapa päivämäärällä 20. toukokuuta, jolloin Hyvinkään Steelfest käynnistyy. Siellä esiintyjälistalla ovat muun muassa Impaled Nazarene, 1349, Blasphemy, Possessed, Mörbid Vomit ja Ragnarok.

Sannia, Antti Tuiskua, Chisua, JVG:tä tai Cheekiä ei ole huolittu mukaan.