Paras musaleffa koskaan?

25.3.2008 21:39

Katson juuri Subilta Repo Mania, joka on yksi lempielokuvistani. Näin sen ensimmäistä kertaa 16- tai 17-vuotiaana kaukaisella 80-luvulla. Vaikka musiikilla on näennäisesti pieni rooli elokuvassa, se on silti yksi parhaita musaleffoja koskaan.

Se on täydellinen pienen budjetin kulttielokuva: ei yhtään turhaa repliikkiä tai kohtausta, täynnä hienoja, pieniä yksityiskohtia, persoonallisella tavalla karismaattisia näyttelijöitä, typerryttävän hieno soundtrack, Emilio Estevezin uran huippukohta. Se on ajaton elokuva ja monet sen todella hauskasti satirisoimista asioista ovat yhä ajankohtaisia, mutta se on myös kiinni omassa ajassaan. Se tehtiin vuonna 1984, Reaganin ja amerikkalaisen punkin kukoistuksen aikakaudella.

Jollain tavalla punk (monella tasolla) kiteytyy minulle tässä elokuvassa. Tai ainakin se on paras fiktiivinen esitys aiheesta…

Tuleeko kenellekkään mieleen muita, nimenomaan fiktiivisiä elokuvia joissa kiteytyy (subjektiivisesti) jokin musiikinlaji tai musiikkiin liittyvä kulttuurinen ilmiö?

Linkki traileriin (YouTube)

Lisää luettavaa