Tommi Liimatan aikamatka – Innocent Bystander

Tässä 11-osaisessa juttusarjassa Tommi Liimatta tavaa 1970-luvun Soundeja ja tekee niiden pohjalta havaintoja musiikkimaailmasta.

Tommi Liimatta. Kuva: Markus Paajala

Liimatan aikamatka, osa 7/11:

Innocent Bystander

Vuosina 1975-79 Soundin uutispalsta oli nimeltään Innocent Bystander. Se alkoi jo Musa-lehden aikana, pötkössä juoksevana tekstinä, jossa viisi pistettä erotti pikku-uutiset toisistaan.

Soundissa palsta sai selkeyttävät väliotsikot. ”Mike Oldfield jätti musiikin (1/75), Ronnie Woodista tilapäinen Stone (4/75), Albert Järvinen jättänyt Hurriganet” (5/75). Innocent Bystanderilla oli useita kirjoittajia mutta ei tiukkaa muotoa. Palsta kokosi uutissähkeitä, huhua, herjaa ja mielipidettä. Pakinoiva ote sitoi silpun yhteen, kunnes 3/76 alkaen lyhyet tiedonannot koottiin Uutiset Nyheter -osioksi. Nimi vääntyi 1/77 Nuutiset Yheteriksi.

Kesällä 1975 Tavastia-Klubin torstai omistettiin jazzille, ja aikaisemmin ”tanssimeininkiä” tarjonnut keskiviikko muuttui konserttityyppiseksi: ”Pöydissä istuen voidaan kuunnella hyviä bändejä.” Harvamaailmantähti vaivautui Suomeen asti – ”Alex Harvey jätti tulematta” (1/75) – ja Soundi seurasi Tukholman konserttitarjontaa. Oli niitäkin, joille Ruotsi ei edustanut itäisintä itää: ”Dylan oli kuulemma kiinnostunut tekemään kiertueen Neuvostoliitossa” (3/76).

”Bay City Rollersin musiikki sisältää pitkiä improvisoituja soolo-osuuksia.”

Promoottori vältti verot, jos viranomaiset katsoivat esiintyjän edustavan ns. vakavaa musiikkia. Tähän pyrkien Antti Einiö väitti lupa-anomuksissaan, että ”Bay City Rollersin musiikki sisältää pitkiä improvisoituja soolo-osuuksia” ja ettei Demis Roussos ole iskelmää. ”Silmänsahaamisen paljastuminen” kuitenkin vaarantaa kotimaiset rock-konsertit (4/77).

Joulunumero 1976 siteerasi Jaana-lehteä, joka oli kelpuuttanut Suomen sadan tunnetuimman julkkiksen listaansa vain yhden rokkarin: Dave Lindholmin. ”Kuka vielä puhuu Davesta kulttisankarina?” Mutta kaikkein antoisinta on langenneelle pyhimykselle vinoilu. ”John McLaughlin on alkanut käyttäytyä jälleen muiden kuolevaisten tapaan: hänen on nähty syövän lihaa (ja makkaraa, hyi hitto!), juovan olutta ja – hävettää vähän sanoakin – alkaneen kasvattaa tukkaansa” (10/75).

Kaupallisen vastakohta on omaehtoinen, pohti Pekka Markkula (10/76). Omaehtoinen musiikki voi olla kevyttäkin, mutta sisältää ”useimmiten jonkin sanoman tai jos kyseessä on instrumentaalimusiikki, avaa se uusia näkökulmia ja pyrkii löytämään uusia yhteyksiä.” Sanattoman musiikin harrastaja lienee yleensäkin herkempi näille finesseille.

Yleisradio lähetti ”pop-musiikin erityisohjelmia” seitsemän tuntia viikossa vuonna 1976. Innocent Bystanderin mielestä määrä oli ”aika huomattava” (1/76).

Viimeinen Innocent Bystander (11/79) oli Arto pajukallion raportti Sadankomitean rauhankonsertista. Palsta oli ollut miltei epäpalsta kaikessa rajattomuudessaan. Tästä näytteeksi pt. Walleniuksen loppujutelma helmikuulta 1977:

”Well, eihän täsä auta muu kuin kirjoittaa muutama rivi vielä, niin saa tämän viimeisenä valkoisena läiskänä loistavan tyhjän aukon täyteen ja lehden kunnialla valmiiksi painettavaksi. Huomenna sitten taas jo naureskellaan ihan toiseen malliin. Huomenna voi olla vaikka kuinka hauskaa. Mistä sitä koskaan tietää mitä huominen voi tuoda tullessaan. Voi tuoda hyvää ja voi tuoda pahaa. Toivottavasti hyvää. HI HO.”