36 CRAZYFISTS: The Tide And Its Takers

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Jääkiekossa tällaista nopeaa siirtymää ääripäästä toiseen nimitettäisiin pitkäksi kiekoksi, mutta 36 Crazyfists saa vedellä lämäreitään hyvillä mielin. Vihellystä ei virheen merkiksi kuulu.

Arvio

36 CRAZYFISTS
The Tide And Its Takers
Ferret

Jääkiekossa tällaista nopeaa siirtymää ääripäästä toiseen nimitettäisiin pitkäksi kiekoksi, mutta 36 Crazyfists saa vedellä lämäreitään hyvillä mielin. Vihellystä ei virheen merkiksi kuulu.

Voi olettaa, että neljännen levynsä haastatteluissa bändi kertaa fraasia ”rankemmat kohdat ovat entistä rajumpia ja melodisemmat entistä tunnelmallisempia ja kauniimpia” ja totuus onkin sen mukainen. Kolmekutoset järjestävät melkoisen äkäilymessun: painavina runnovat kitarat ja Brock Lindow’n kurkkua turmeleva huuto saattaa muuttua nuhaiseksi puhtaaksi lauluksi, emomaisiksi melodioiksi ja sävykkäiksi riffeiksi samankin biisin sisällä, saati sitten hahmoltaan erilaisten kappaleiden välillä. Kolean metallinen kuritus vaihtuu seuraavalla raidalla rullaavampaan rokkauksen. Ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, ettei paketti aukene kovin nopeasti.

36 Crazyfists väläytteli Rest Inside The Flamesilla (2006) jo sellaisia merkkejä, että modernimpi metalli saattaisi saada nelikosta yhden kärkinimistään. Täysosumaa ei tule vielä neljännelläkään kerralla, mutta ennakkoluuloja The Tide And Its Takers voisi lopultakin murtaa: tässä ei todellakaan ole kyse mistään pikkupoikien musiikista.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa