Lehdistöpaperi esittelee Aino Vennan toisen albumin bändilevynä, mutta kyllä Tin Roof kuulostaa ja näyttää laulavan lauluntekijän albumilta. Minäkertojan johdonmukainen käyttö vahvistaa vaikutelmaa. Keikoilla hioutuneen bändin säestys on toki väkivahvaa. Tekee mieli kehua jokainen erikseen ja vierailevat soittajat perään, mutta riittäköön maininta kitaristi Joonatan Kotilan otteista loistavan nimilaulun kantavina rakenteina. Kappale on jännitteensä puolesta Bobbie Gentryn Ode To Billie Jon jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.
Tin Roof ei vakuuta yhtä välittömästi kuin esikoinen Marlene. Yllätysmomentti toimii vain kerran. Nyt kuulija tietää odottaa sovituksia ja tulkintoja, jotka vuoroin hivelevät ja riipivät sielua. Toisekseen, uutuudelta puuttuvat Suzetten kaltaiset kepeämmän rallatukset. Tunnelma asettuu haikean kaihoisaksi, mutta ei paakkuunnu painostavaksi. Taso säilyy korkeana paria pientä viime hetken notkahdusta lukuun ottamatta.
Levyn loppuun on piilotettu George Gerschwinin ja Sauvo ”Saukki” Puhtilan ikivihreistä vihrein Kesäyö. Jaksaako Aino Venna vastustaa kiusausta vai tekeekö hän vielä jannat ja ampaisee listakärkeen suomenkielisellä sävelkansiolla?
