AJATTARA: Tyhjyys

AJATTARA
Tyhjyys
Spikefarm

Aiemmin Ajattaran kahta ensimmäistä levyä ei ole tullut ajatelleeksi trilogian osina, mutta näinkin voisi olla. Itse oli vihaista introverttiä rypemistä ja Kuolema puolestaan rajan ylitys, jonka jälkeen tulee itseoikeutetusti Tyhjyys. Ajattaran kuvailema tyhjyys ei ole totaalista, vaan sieltä löytyy monia sävyjä. Ajattaran suomalaiskansallinen runomitta ja sisällön mytologiset vivahteet ovat omiaan kuvaamaan hetkiä, joissa pienen kansan korpien ja kaskien keskellä asuvat sielut rypevät yksinäisyydessään ja hautovat synkkiä ajatuksia.

Tyhjyys sisältää samanlaista primitiivistä murhaavaa metallia kuin Kuolema. Periaatteessa Ajattara ei askella uudella levyllään enää lähemmäs oman tyylinsä rajoja, koska ne ovat jo tulleet vastaan. Pasi Koskisen vahvat lyriikat ja kappaleiden kylmiä väreitä nostattavat sävelkulut ovat yhdessä tavattoman väkevä yhdistelmä, joka pureutuu kivuliaasti mielialojen ytimeen. Tyhjyyden kappaleet huokuvat musertavaa tuskaa, joka herättää ahdistavia väristyksiä. Sen takia levyn kuunteleminen ei ole pelkästään miellyttävä kokemus. Ja siksi Ajattaraa voi suositella vain vakaalla mielenterveydellä varustetuille.