Etnohattu päähän ja menoksi! Nimittäin pakko on liikehtiä ja kiemurrella kun Valta raikuu stereoista. Alamaailman Vasaroiden musiikkia on toisinaan kutsuttu fiktiiviseksi kansanmusiikiksi, mutta sanokaapa mikä sitten on aitoa ja alkuperäistä näinä aikoina? Vasaroiden viides levy – kun Tuomari Nurmion kanssa levytetty ja vuoden 2005 Teosto -palkinnon saanut Kinaporin kalifaatti jätetään laskuista – ei tarvitse tuekseen minkäänlaista scifi-henkistä viitekehystä. Valta on ihan todellista fuusiomusiikkia.
Suomalaisessa rytmimusiikissa on viime aikoina ollut muodikasta suosia balkanilaisvaikutteita ja mustalaismusiikkia. Nämä ovat yhä olennaisena Vasaroiden musiikin ytimessä, mutta tätä on kuitenkin turha rinnastaa mihinkään muoti-ilmiöön. Historiaan Valta ankkuroituu myös Frank Zappa- ja John Zorn -vaikutteineen. Ja toisin kuin usein luullaan, ei Alamaailman Vasaroiden musiikki ole huumoria kuin korkeintaan biisinnimien osalta.
Valta ei muuta käsitystä yhtyeestä, mutta puhuttelee sävellyksillään. Avausraita Riistomaasiirtäjä lataa heti pöytään täyskäden. Haiakas on hurjaa klezmer-kaahausta, mutta muistuttaa salakavalasti myös kulta-aikojen suomiprogesta. Herkkä Uurnilla häikäisee kuin Erik Satien pittoreskit konsanaan.