ALBERT HAMMOND JR: Yours To Keep

Arvio julkaistu Soundissa 11/2006.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun nuoremman Albert Hammondin debyyttialbumin toinen raita In Transit pörähtää soimaan, piirtyy kuuntelijan tärykalvolle kysymysmerkki. Miksi The Strokes -yhtyeen kitaristi on päättänyt tehdä soololevyn, joka kuulostaa aivan The Strokesilta? Kysymykseen saadaan vastaus aika pian levyn edetessä.

Arvio

ALBERT HAMMOND JR
Yours To Keep
Rough Trade

Viimeistään siinä vaiheessa, kun nuoremman Albert Hammondin debyyttialbumin toinen raita In Transit pörähtää soimaan, piirtyy kuuntelijan tärykalvolle kysymysmerkki. Miksi The Strokes -yhtyeen kitaristi on päättänyt tehdä soololevyn, joka kuulostaa aivan The Strokesilta? Kysymykseen saadaan vastaus aika pian levyn edetessä.

Vaikka Albert pyörittelee rallatuksissaan pitkälti samaa vaikutepakkaa kuin pääyhtyeensä omilla levyillään, on Yours To Keepin musiikissa monia The Strokesin tuoreimmalta albumilta puuttuvia hyveitä. Albert Hammondin touhussa on kuultavissa resuista intohimoa ja musiikin tekemisen riemua. Sitä ei voi sanoa asemiensa puolesta itkuisen vimmaisesti taistelevan entisen ”next big thingin” viimeisimmistä töistä. Erityisen perustellulta Albertin irtiotto tuntuu, kun kuuntelee hänen levynsä popahtavampia raitoja. Bright Young Thing- ja Call An Ambulance -kappaleissa on nautittavaa raikkautta ja naiivia hehkua. Sitä kuunnellessa alkaa ensimmäisenä askeleen soolouran suuntaan ottaneen soittajan päivätyö muistuttaa leipähommaa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa