Amberian Dawn on löytänyt itsensä – Uusi levy maustaa sinfonisen metallin pop-höystein

Amberian Dawn
Darkness Of Eternity
Napalm

Amberian Dawn on ajautunut ilahduttavan kauas uransa alkuaikojen vertailukohdista ja löytänyt oman tyylinsä, jonka rajojen sisällä on mukavasti liikkumavaraa kokeiluille.

Uuden levyn peruselementit ovat tuttuja yhtyeen edellisiltä levyiltä, mutta uutena piirteenä on klasari- ja pop melodioiden entistä tehokkaampi sekoittuminen siten, että kumpikin tukee toistaan ja nousee vuorotellen silti selkeästi esille. Tuntuu siltä kuin bändin melodisuus olisi nyt saanut enemmän vaikutteita Ruotsin puolelta, sillä se tuntuu jopa mollissa selvästi pirskahtelevammalta kuin aiemmin. Samalla Amberian Dawn on raottanut verhoa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, sillä sävellyksistä löytyy uusia ja yhtyeeltä ennenkuulumattomia melodisia muotoja ja sävyjä. Tavallaan nämä uudet piirteet keventävät yhtyeen musiikin yleisilmettä, mutta pelkästään hyvässä. Ja tokihan metallinen pohjavire huolehtii siitä, että kontrastit säilyvät ja kappaleilla on tukeva perusta.

Amberian Dawnista on vuosien mittaan kasvanut hieno yhtye, jonka tyylitaju vaikuttaa pettämättömältä.