ANAL THUNDER: Time Of Your Life

Arvio julkaistu Soundissa 9/2010.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Anal Thunderia on aina ollut vaikea hahmottaa. Toisaalta se on paljon enemmän tosissaan mitä nimen perusteella voisi luulla. Sen säpäkän nopeatempoinen punkrock on äärimmäisen melodista ja kevyttä. Punkin nihilismistä se ei ole ikinä kuullutkaan.

Arvio

ANAL THUNDER
Time Of Your Life
Stupido

Anal Thunderia on aina ollut vaikea hahmottaa. Toisaalta se on paljon enemmän tosissaan mitä nimen perusteella voisi luulla. Sen säpäkän nopeatempoinen punkrock on äärimmäisen melodista ja kevyttä. Punkin nihilismistä se ei ole ikinä kuullutkaan. Ettei totuus unohtuisi, bändin keikoilla voi kuitenkin tapahtua aivan mitä vain keskinäisestä nyrkkitappelusta kesken kaiken simahtamiseen. Anal Thunderiin liittyy huumoria, mutta se sättii ja ilveilee muillakin aseilla kuin alakerran aukoilla.

Saman kaavan mukaan mennään perseilijöiden kolmannellakin albumilla. Anal Thunderin punkissa ei ole sääntöjä, ei rajoittavia tekijöitä tai kiellettyjä aiheita. Iloa pitää elämässä olla, mutta jonkinlainen haikeus kaihertaa taustalla. Bändi saattaa kiepata lallattavista äijäkööreistä naislaulun ja viulun mukanaan tuomaan melankoliaan ennätysajassa. Kaikkea toimintaa leimaa karnevalistinen anarkismi – vaikkapa härskeillä viittauksilla rock-klassikoihin tai pöljien covereiden muodossa.

Time Of Your Lifen nimi viittaa luonnollisesti työnteon mielekkyyteen.  Asiaan jota on punkissa käsitelty muutaman kerran aiemminkin. Arjen ahdistusta loivennetaan Anal Thunderin mallin mukaan ryypiskelemällä, josta se on parhaat kappaleensakin tehnyt. Cheap Wine And Quality Time -ep:n (2003) Drink Myself To Deathia ei bändi tosin vieläkään ylitä. Tällä kertaa parhaiten suomalaisen miehen sielunmaisemaa raapii Through Al Bundy´s Eyes.

Mukana seuraa monet röhönaurut kirvoittava oheis-dvd, joka harvoin on yhtä perusteltu lisä levyn kylkeen kuin nyt.

Lisää luettavaa