ARMORED SAINT: Revelation

Muistan, miten Armored Saintin hajoaminen aikanaan kirveli. Kuuntelin Nervous Mania aivan tuskissani. Lohtua saatiin onneksi pian, sillä John Bush nosti Anthraxin syvältä suosta ja bändi julkaisi selviä perinnemetalli- ja Armored-vaikutteita pursuneen Sound Of White Noisen, joka kuuluu edelleen Anthraxin kärkilevyihin. Jälkeenpäin arvioituna oli hyvä, että Armored Saint vihelsi tuolloin pelin poikki. Se ei yksinkertaiseti olisi pystynyt saavuttamaan samaa tunnelmaa ilman Bushin nuhaisia ja välillä viiltäviä laululinjoja ja sanoituksia.
Revelationilla Saint tekee komeimman mahdollisen paluun. Mikään ei ole muuttunut. Pay Dirt pyyhkäisee hiekat silmiin kuten Long Before I Die aikanaan ja Den Of Thieves sykkii Last Train Homen tyyliin. Ja vaikka vanhaa haikaillaan, tuo Revelation mukanaan nimenomaan uuden, innostuneen nipun Saint-tuotantoa. Niin tarkkaan mennään tutuissa merkeissä, että Revelationilla on sama taika kuin bändin muillakin levyillä: parilla kuuntelulla biisit kuulostavat vaisuilta ja koukuttomilta, mutta neljän, viiden kerran jälkeen ne aukeavat eikä sitten auta vastustelukaan. Kun Revelationin saloihin sukeltaa tosissaan, alkavat Anthrax ja Fates Warning kangistua kaukaisiksi ajatuksiksi.
Armored Saintin asenteen voi tiivistää Control Issuesin alkusanoihin, joissa päähenkilö hakkaa nyrkkinsä tohjoksi ja vaihtaa sitten kättä vain osoittaakseen olevansa kunnioitettava mies.