ARTISOKKA: A Hiding Place In The Arbor

Vuoden 2000 keväällä alkunsa saanut Artisokka julkaisee debyyttinsä suoraan San Franciscossa kotiaan pitävän, indiepopille ja sen estetiikalle omistautuneen Shelflife Recordsin kautta. Ennakkoluulottomasti yhtye lähetti valmiin masterin suoraan levy-yhtiölle, joka julkaisi sen sellaisenaan.

Nu Sciencen Mikko Ojasen avulla tehty A Hiding Place In The Arbor on viileän hillitty kokonaisuus ja siinä on viehättävät kannet. Artisokan kappaleet ovat laulaja Jari Hildenin käsialaa ja ryhmän yhdessä sovittamat. Riisuttu ja ilmava yleissoundi toimii mukavasti ja turha sokerikuorrutus on jätetty pois. Aikaan on saatu yhtenäiseltä kuulostava teos, jota kuitenkin haittaa paikoitellen materiaalin epätasaisuus. Hienojen laulujen sekaan on eksynyt muutama turhempi pala. Helmiksi nousevat rumpukoneen käynnistävä Imprint analogisyntetisaattoreineen sekä Mint, joka kuulostaa hatunnostolta C86-indiescenelle, ja 80-luvun alun Cherry Red -levymerkin artistit mieleen tuova Alfama.

Vähäeleisyydessään levyssä on miellyttävästi jotain samaa kuin Nicon alkuaikojen soololevyissä, ei vähiten pelkistettyjen jousisovitusten takia. Ajoittain kitaroiden, varsinkin akustisten, metallinen soundi kuitenkin häiritsee kuuntelunautintoa. Mielikuvitusta kitarasovituksissa olisi voinut olla myös lisää, tilaa kun olisi ollut. Hildenin hetkittäin kömpelösti lausuma englanti ja muutamat laulumaneerit pistävät välillä korvaan.

A Hiding Place In The Arbor on enemmän folk-, kuin indie- tai pophenkinen, hieman yksinkertaisempi versio Joni Mitchellin ja Nick Draken hienostuneisuudesta taiteesta. Eniten jää kuitenkin kaipaamaan jonkinlaista jännitettä, särmää joka nostaisi kokonaisuuden sille seuraavalle tasolle. Silti, tervetullut raikas henkäys tämän hetken retrorock-säässä. Ja vieläpä Suomesta!