Arvio: Aavikkobluesin kummisedän perintö elää – Pojan ja nimekkään ”taustabändin” Ali on hienovaraisen moderni kunnianosoitus Ali Farka Tourélle

Vieux Farka Touré & Khruangbin
Ali
Dead Oceans

Muutama vuosi sitten Porissa Vieux Farka Touré tuntui vielä elävän vaihetta, jossa hän halusi ottaa etäisyyttä edesmenneeseen isäänsä, aavikkobluesin kummisetä Ali Farka Touréen. Nyt poika on kasvanut siihen pisteeseen, missä hän osaa arvostaa juuriaan ja isänsä uraauurtavaa työtä.

Tänä vuonna Tourélta tuli jo Les Racines -albumi, joka sisälsi omia biisejä isän hengessä. Nyt hän paneutuu omiin lemppareihinsa isänsä katalookista texasilaisen Khruangbinin säestyksellä. Lähestymistapa on hienovaraisella tavalla modernimpi, ja onnistuu täydellisesti. Musiikin ajaton arvokkuus ja syvä spirituaalisuus hypnotisoi kuulijan lempeästi ja vaivuttaa akkuja lataavaan transsiin.

Ensin olin hiukan kriittinen siitä, että Khruangbin pysyttelee säestäjän roolissa ja nousee tasaveroiseksi peluriksi oikeastaan vain päätösinstrumentaali Alakarrassa. Sekin epäilytti, että Tourén laulu on enimmäkseen kaiutettu pois välittömästä etulinjasta. Sitten tajusin bändin panoksen olevan juuri noissa pienissä kokonaistunnelmaan vaikuttavissa soundillisissa ratkaisuissa ja komppien alleviivaamattomassa ”länsimaisuudessa”. Esimerkiksi avausraita Savanne kulkee reggaena kuin olisi siihen tehty, yhtään afrikkalaisuuttaan menettämättä.

Biisivalinnat osuvat aivan nappiin. Ylimpänä helmenä kimaltelee mykistävän haikeasti kaunis Diarabi, johon sekosin jo 80-luvun alussa Mandingo Griot Societyn toimesta. Sen jokainen kuuntelu aiheuttaa parantavan tunnekuohun.