Arvio: CVC ei usko kitararockin hiipumiseen – Vahvan debytantin albumi on maukasta seiskaria ja psykedeliaa

Arvio julkaistu Soundissa 2/2023.
Kirjoittanut: Artturi Siromaa.

Arvio

CVC
Get Real
CVC Recordings

Get Real on 70-luvun rockista ja psykedeliasta ammentavan walesilaisen CVC:n eli Church Village Collectiven debyyttilevy. Kaikessa perinteikkyydessään yhtyeen musiikki on kuitenkin hyvin ajan hermoilla.

Erityisen hyvin levyllä on onnistuttu kappaleiden sovituksissa. Uusvanha, mutta erittäin dynaaminen ja erotteleva tuotanto tukee kokonaisuutta erinomaisesti ja levy kuulostaa todella hyvältä. Mainio esimerkki on levyn loppupuolen groovaava Music Stuff, jossa laulajan tavujen painostukset, rumpukapulan iskut sekä sormien ja plektran ensikosketus kitaran kielen kanssa on saatu taltioitua varsin orgaanisella tavalla äänitteelle. Sophiella läpi kappaleen korvia hivelevä steel-kitararaita tuo persoonaa ja syvyyttä sovitukselle.

Kitarat soivat muutenkin maukkaasti koko levyllä maalaillen hyvällä vintagesoundilla. Vaikka kitarat ovat levylllä merkittävässä roolissa, perinteisistä kitarasankarimaneereista on päästy sooloissakin irtaantumaan. Virkistävää. Vapaasti hengittävä Mademoiselle olisi oivallinen hetki iskeä pöytään nopeimmat ja näyttävimmät kitarafraasit, mutta sen sijaan kaiutetuilla bendeillä maalaillaan oikein tyylikkäästi.

Get Real on poikkeuksellisen valmis debyyttilevy, joka nostaa seuraajansa riman todella korkealle.

Lisää luettavaa