Arvio: Entisaikojen syntikkapoppia arvostava Modem teki yhden kevään parhaista kotimaisista albumeista

Arvio julkaistu Soundissa 5/2024.
Kirjoittanut: Vilho Pirttijärvi.

Arvio

Modem
Megalomania
Modem Age

Vähän joka puolella indie- ja punk-skenessä teuhaavien Tytti Roton ja Ville Valavuon syntikkapop-duo Modem herätti jo ensisinkullaan paljon kiinnostusta. Ensialbumi jatkaa 2022–23 julkaistujen sinkkujen hengessä, mutta työn jälki on siloitellumpaa. Hyvä niin, itse koin singlejen käppäisen estetiikan luotaantyöntäväksi.
Mikko Mattlarin koostamat suomisyntsa-kokoelmat olivat ensimmäinen mielleyhtymä, joka minulle yhtyeen soundista tuli mieleen. Levyn saatekirjeessä mainitaan Depeche Mode, New Order ja italodisco, ja minä kuulen Roton lauluissa Taiskaa, kyynisissä teksteissä Organia ja tunnelmassa Belaborista. Pelkkää retroilua levy ei kuitenkaan ole.
Tekstit ovat vahvasti tässä päivässä kiinni ja ne kommentoivat nykyaikaa teräväkielisesti. Kannanotto poplaulussa kuulostamatta kornilta on vaikeaa, mutta Tytti Roto osaa tiivistää aatteensa ja mielipiteensä vetäviksi popkoukuiksi. Parhaiten ovat onnistuneet some-kritiikki Kamera, eläinoikeuksia käsittelevä Voit katsoo pois ja omistavan luokan kohteekseen ottava Miljonääri.
Megalomanian miltei jokainen kappale on vähintäänkin hyvä, mutta loppua kohden Modem alkaa hiukan toistaa itseään. Siitäkin huolimatta levy on erinomainen ja yksi kevään parhaista kotimaista julkaisuista.

Lisää luettavaa