”Maailma on pipi paikka, sen näet”, hoetaan kappaleessa Pikku pultsari. Lapsuus on jo tunnistettava otus kotimaisten punkbändien viidakossa ja livenäkin mainio.
Toisella pitkäsoitolla bändi lisää haikeisiin melodioihin uusia särmiä ja koukkuja. Tarinoissa jeesitään, petytään ja pelätään hylkäämistä. Itsesäälikin nousee kun vietetään Salaiset syntymäpäivät, joihin ei saavu ketään. Levyn synkimmät säkeet kuulostavat hurjilta: ”Mä pistän muovipussin päähän ja vedän keuhkot täyteen / Mä oon ennenkin tehnyt niin.” Vaikka ollaan lähes Jouni Mömmön maailmoissa, kääntää yleismeininki olon positiivisen puolelle.
Sovitukset ovat laajakatseisia ja laulu luontevaa. Haluut pidellä kii -biisin kaipuukitarat hilaavat tunnemittarin lukemia ylös. Yhtye tuntuu tietävän post-punkin kaikki metkut. Välillä sukelletaan alataajuuksiin niin, että vatsanpohjassa tuntuu. Ihastusta herättävät myös takkuilevat kuljetukset ja kuorohuudot. Loppuun sijoitetun nimibiisin ylväät sävelet jäävät mieleen pitkäksi aikaa.
Arvostan etenkin levyn rohkeaa sanoituskynää. Epämiellyttävät asiat kannattaa tuoda esiin, sillä se ohjaa ajatukset uusille poluille.
