Hanging Garden siirtyy sujuvasti tunnelmasta toiseen – Vain kuoleman läsnäolo pysyy

Arvio julkaistu Soundissa 11/2017.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Hanging Garden
I Am Become
Lifeforce

Doom metalin ja postmetalin ristiaalloissa seilaavan Hanging Gardenin uusimman levyn konsepti ei yksinkertaistettuna kuulosta kovin omaperäiseltä tämän tyylilajin yhtyeelle. Mutta tapa, jolla kuolemaa ja tästä maailmasta poistumista lähestytään, on tuore.

Jokainen levyn kappaleista on omistettu jollekin, yleensä bändin lähipiiriin kuuluneelle henkilölle ja ne sisältävät suoria lainauksia näiden hahmojen muistokirjoituksista. Tästä syystä muuten englanniksi tulkitsevan bändin levyllä kuullaan paljon myös suomeksi laulettuja ja puhuttuja osuuksia, koska tekstit on haluttu säilyttää sellaisenaan. Löytyypähän joukosta myös Eino Leinon Kouta-runon ympärille sävelletty raita.

I Am Becomella siirrytään sujuvasti tunnelmasta toiseen. Äänimaailma on dynaaminen ja teemaan sopiva ja pärjää mainiosti doom-sukulaissieluihin, esimerkiksi Swallow The Suniin vertailtuna. Vierailevien laulajien joukosta löytyy muun muassa Amorphis-multakurkku Tomi Joutsen, joka hoitaa tonttinsa takuuvarmalla tyylikkyydellä. Tyylikästä jälkeä tekee myös bändin laulaja Toni Toivonen itsekin, ei sillä.

Eheä ja toimiva kokonaisuus, joka nousee tyylilajissaan vuoden parhaimpien julkaisujen joukkoon.

Lisää luettavaa