Harmi, että fuusio-sanalla on niin paljon historian painolastia ja totaalista seksittömyyttä niskassaan. Julistaisin mielelläni King Krulen alias Archy Marshallin merkittäväksi brittiläiseksi fuusioartistiksi. Varsinkin kun viidenteen studioalbumiin urallaan ehtineen Marshallin musiikin pääkomponentit sattuvat olemaan rock ja jazz. Tosin näiden perinteiden blandaamisen historia kannattaa unohtaa, se johtaa harhaan.
Yhden referenssin Space Heavy tuo niin voimallisesti mieleen, että se on pakko lausua ääneen: Morphine. 1990-luvun alternatiivitodellisuuden suuressa kulttiyhtyeessä oli paljon samaa. Elokuvallinen synkkyys, kolkoista urbaaneista maisemista irti tiristetty romanttinen hehku, saksofonin ja jatsikkaan notkeuden rockin keskelle salakuljettama boheemitunnelma, runouden ja muun kirjallisuuden kaiut paitsi teksteissä myös kokonaismeiningissä – Archy Marshall on osa kuristavan ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteen ympärille rakentuvan eksistentialistisen popin kiehtovaa jatkumoa.
Mikä parasta, lievästi ylipitkä Space Heavy ei tunnu yhdessäkään käänteessä tyylijäljitelmältä. Marshallin musiikin punainen lanka on hänen oma visionsa, itsehahmotettu fuusio hyvin sekalaisista aineksista. On tervettä, että pirstaleisuuden ajan muusikon taiteessa soi skitsofreeniselta kuulostava inspiraatiotulva. On ihailtavaa, kuinka ehjän ja vangitsevan maailman King Krule kuulemastaan suodattaa. Marshallin musiikki on modernia, muttei juuretonta.
