Energinen ja tiukka 25-minuuttinen livetallenne on mitä verrattomin tapa vangita Loose Prickin nykyolemus. Punkveteraaneista on jalostunut määrätietoinen ja iskevä rockbändi, joka jalostaa purevimmat äänenpainonsa vuosien 1979-1982 levytyksistä. Silloin nuoret pojat vielä haparoivat pikkuporvarillisen Kouvolan betonikaupungin pimeiltä, kylmiltä kaduilta jotain vakaampaa jalansijaa, identiteetin säikeitä sekä toiveikasta rakkauden lämpöä. Punkasenne antoi itsevarmuutta takoa kokemukset sanoituksiin, joiden havainnot ovat nyt jo kiteytyneet päteväksi jälkiviisaudeksi.
Kouvola Calling ei vello nostalgiassa, vaan virittää tutuimmatkin punk-elementit verevästi ajattomaan rockiin. Kitarariffit ja tarkat soolot kulkevat erittäin jäntevästi, iskusanat ovat helposti hoilattavia ja iskutahdit pogottavia. Omat hymyilyttävät flashbackinsa antavat Valkoisten sotilaiden ”london calling” -intro, Sinä uinuja -kappaleen moralistinen punk-puhuttelu, Etkö rakastaisi että joku rakastaisi -kappaleen ska-nykytys sekä aikoinaan lennosta Hilse-lp:lle tempaistu Mä en jaksa enää. Livelevyn ytimessä ovat mainehikkaan Kaupunki-ep:n kolme avainraitaa. Kovin voimapala on silti Yö ei tuu koskaan mua lähelle, jolla yhtye saavutti lakipisteensä 37 vuotta sitten.