Punkskene on aina ollut selkeästi miesvoittoinen. Englantilainen Lambrini Girls syntyikin laulaja-kitaristi Phoebe Lunnyn ja basisti Lilly Macieiran käsissä paitsi halusta tehdä musiikkia myös palavasta naisen raivosta. Ahkerasti keikkaillut punkduo käyttää musiikin ohella aikaansa aktivismiin ja feminismiin.
Debyyttialbumi Who Let the Dogs Out on raivokasta punkkia parhaimmillaan. Kappaleissa otetaan kantaa niin seksuaaliseen ahdisteluun ja väkivaltaan kuin laihdutuskulttuuriin ja naisvihaan; aiheisiin, jotka ovat monille naisille arkipäivää. Tiukkatahtinen, vihainen soundi saa voimaa Lunnyn persoonallisesta äänestä. Musiikin taustalla kuuluvat vahvat tunteet, jotka välittyvät jokaisesta soinnusta.
Who Let the Dogs Out on eritoten debyytiksi vaikuttava albumi, jolla yhdistyvät klassinen punk ja moderni feminismi. Odotan innolla, mitä bändin tulevaisuus tuo tullessaan. Sen jo tiedän, että niin kauan kuin maailmassa on epäoikeudenmukaisuutta, kappaleiden aiheet eivät lopu kesken.