Arvio: Liian hyvää ollakseen totta? Kuumaa viilenee albumillaan lähes kertakäyttökamaksi

Arvio julkaistu Soundissa 5/2023.
Kirjoittanut: Aki NUopponen.

Arvio

Kuumaa
Hyvikset ja pahikset
Universal

Kuumaa-huumaa on ollut helppo elää mukana jopa hieman sivusta. Bändin kovimmat singlet Tulipalo, Oo vielä sekunnin mun, Edelleen sua ja Ylivoimainen ovat hyvällä tavalla peräisin kuin suurelta eri pop-juustojen lautaselta. Bändi vaikuttaa sykkivän niin isoilla energioilla, että se saa hetkeksi hymyn nousemaan korviin.

Levyn edetessä innostus kääntyy hiljalleen pettymykseen, kun Kuumaa paljastaa ensin olevansa yhden koukun bändi, eikä se ainoa koukku pysy terävänä läpi 34-minuuttisen levyn. Kaikki parhaat paukut on laitettu iskevimpiin singleihin ja niiden rinnalla Elokuva, Hyvästejä ihanasti ja Äijä tuntuvat väljähtäneiltä toisinnoilta samasta kaavasta.

Sitten Kuumaa alkaa todella viiletä. Kun levyä kuuntelee enemmän, alkaa huomata, että ne iskevimmät singletkin ovat olleet niin iskeviä, että ne myös kuluvat loppuun nopeasti. Kappaleet olivat elinkaarensa lopussa jo siinä vaiheessa, kun kokopitkä ilmestyi, eikä albumilta lopulta jää mieleen muuta kuin se hetken Kuumaa-huuma.

Tällä kertaa Kuumaa oli liian hyvää ollakseen totta. Se, mikä vaikutti aluksi olevan pirteintä suomenkielistä valtavirtapoppia vähään aikaan, taantuikin jo muutamien kuunteluiden aikana lähes kertakäyttökamaksi.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa